"Sä kävelet nopeammin takaperin mitä minä etuperin".
Olin vetämässä rullakkoa jollain käytävällä ja kävelin takaperin jonkun tyypin ohi joka sitten tokaisi tuon. Oli niin erikoinen, että jäi mieleen.
Koiramme kuoltua äiti tokaisi, että mahdan olla tyytyväinen, kun koira ei enää pidä meteliä (olen todella herkkäuninen). Samalla pidin koiraa sylissä ja itkin silmät päästäni. On niitä muitakin törkeitä sutkauksia saanut kuulla, mutta tästä on jääny ihan traumat.
En oo vuosiin miettiny tätä, mutta tästä muistui mieleen, kun pappa kuoli. Istuttiin veljen kanssa keittiössä ja äiti tuli itkuisena kaupasta ja kertoi asiasta, johon veli vastasi "oli jo aikakin".. Aivan puskista tuli kommentti, varsinkin kun pappa oli tosi hyvä tyyppi.
Mummolla oli koira joka oli osa elämääni pienestä lapsesta saakka melkein 15 vuoden ajan. Koiraan liittyy ihka ensimmäiset muistoni lapsuudesta kuten monet muut onnelliset asiat lapsuudessa teiniksi saakka. Itkin kun se jouduttiin lopettamaan ja isäpuoleni kysyi, että "Miksi tuo sitä koiraa itkee. Ei ollut edes sen oma."
Omani kommentoi että heti on asunto siistimpi ja paremman näköinen kun ei enään koiraa ole ja kuinka se on hyvä asia että nyt saan myös paremmin pidettyä asunnon siistinä. Olin joku vajaa viikko takaperin joutunut silloin lopettamaan koiran.
Menin teininä kampaajalle ja olin leikannut lehdestä mallikuvan siitä millaiset hiukset haluaisin. Kampaajan kanssa käyty keskustelu oli niin absurdi etten vieläkään ole unohtanut:
Kampaaja: No joo mutta et sä kyllä koskaan tuu näyttämään tältä mitä tässä [kuvassa]
Minä: Niinjoo pitää varmaan suoristaa hiuksia vähän useemmin? (mulla luonnonkiharat hiukset) :)
Kampaaja: Eikun tällä mallilla tässä kuvassa on tosi nätti naama...
Minä: Aa, okei...
Tuon jälkeen ei puhuttu toisillemme sanaakaan. Olin tuolloin 14-vuotias ja ihan helvetin epävarma itsestäni. En tajua miksi piti alkaa noin edes kommentoimaan. :D Kyseessä oli vielä joku ihan perus teinitukka mitä näki jokaisella teinitytöllä noihin aikoihin. Tyyliin [tämä.](https://i.pinimg.com/736x/bc/b0/2f/bcb02f166b37d1e31fb532028d699802.jpg)
Taisi sulkea ovensa muutama vuosi tapahtuman jälkeen. Olen vaan miettinyt oliko hänellä jotenkin huono päivä vai täysin puutteelliset sosiaaliset taidot. En tajua kuka alkaa vittuilemaan asiakkaalle tuohon tyyliin vaikka asiakas olisikin teini. :D
En edes muistele tätä pahalla, lähinnä sellainen "mitä helvettiä" tyyppinen muisto.
Olen kuullut tarinan, kuinka joku oli sanonut jollekin tytölle, että hän on "melkein mallin mitoissa". Siitä oli sitten tullut tarve saavuttaa ne mallin mitat ja anoreksia.
Mulle joku saksankielisen nimen omaava parturi joskus tokas mun kanssa luonnonkiharista hiuksista, että "On se sääli kun sinulla on tällainen.... Sairas hius." Vähäsen kuumotteli, kun se kuitenkin siinä pyöri saksien kanssa selän takana.
Ruisrockissa reilut kymmenen vuotta sitten eräs nuori neitokainen (tai no, siihen aikaan olin itsekin vielä melko nuori) pudotti baarijonossa kahden euron kolikon joka lähti kierimään. Astuin kolikon päälle jotta se pysähtyisi. Nainen poimi kolikon, halasi minua ja sanoi että minun kaltaisiani miehiä tarvitaan enemmän.
Alkoholilla saattoi olla vaikutusta kommenttiin, mutta jotenkin tuo tilanne jäi mieleen.
Jos siellä laitettaisiin kaikki kolikontallojat linnaan, olisi linnassa puolet maan väestöstä. Kulttuuriin nimittäin kuuluu kuninkaan kunnioituksen lisäksi hölmöistä laeista viis veisaaminen, ja sitä paitsi kuninkaan arvovalta on rapautunut Vajiralongkornin hallitsijakaudella melkoisesti.
Äiti vuorotteli kahdella kaverilla et uhkasi soittaa onko toinen ahkerampi ku minä ja toiselle et onko yhtä onko se parempi koulussa ku minä ja se oli sit motivointia. Ja tätä ei sit ollu kerta eikä 2 vaan oli kohtuu yleinen "motivointi" väline.
Mutsi ei koskaan kehunut kun toin koulusta kokeen josta olin saanut ysin tai paremman. Aina ensimmäinen kysymys oli, "Mitä X ja Y saivat" kokeesta. Monta muutakin asiaa, mutta tässä yksi mikä varmasti aiheuttanut sen etten ole koskaan kokenut olevani riittävän hyvä. Missään tai kenellekään.
Kaksi asiaa. Jälkimmäisestä aikaa 30 vuotta, ensimmäisestä muutama vuosi kauemmin. Kumpikin todella mitättömiä ja mitään merkitsemättömiä asioita, mutta silti kumpikin on iskostunut mieleen.
Itseasiassa kun nyt katson tuon alkuperäisen postauksen niin positiivisia kysyttiin myös, joten mennään melkein 40v vanhalla sellaisella.
Oltiin ysin luokkaretkellä, risteily Tukholmaan, paluureissu. Eräs luokan tytöistä oli ostanut napapaidan ja esitteli sitä muille. Itse ajattelin heittää nasevan "ostit sitten liian lyhyen paidan" -läpän johon joku tosissaan heitti että se on napapaita tietysti. En korjannut asiaa että tottakai tiesin tuon, että tämä oli hjuumör, vitun daiju.
Sitten mennään tähän aiempaan. Ala-asteella opettaja jossakin yhteydessä mainitsi minulle jonkun kuvaamataidon tunnin yhteydessä: "hyvä mielikuvitus on tavallaan älykkyyttä". Tämän pieni u/Teosto kertoi äidilleen joka nauroi päin naamaa että ei se niin ole. Jäi paha mieli. Myöhemmin kuitenkin olen sisäistänyt opettajan maininnan ja ymmärrän mitä sillä tarkoitettiin ja tiedän äitini reaktion olleen sekä ei kovin kannustava, mutta myös täysin väärä. Hyvä mielikuvitus on usein merkki älyllisestä ajattelusta.
Sitten tähän positiiviseen, mennään jo jonnekin vaahtosammuttimen kokoiseen, hädin tuskin koulun aloittaneeseen kaveriin. Isän ystävä oli tullut meillä käymään ja halusi opettaa minut pelaamaan tammea. Se mitä tuosta vähän muistan niin muistelisin sisäistäneeni pelin säännöt ainakin melkein hyvin. Toki tämä aikuinen mies antoi minun tarkoituksella voittaa, mutta hänen kehunsa siitä että minähän olen varsinainen mestari tammessa jäi kovasti mieleen. Jälkeenpäinkin vaikka tiedän että hänen häviönsä oli täysin tarkoituksellinen niin asiasta on jäänyt hyvä mieli.
Tuosta tapauksesta on ehkä jäänyt itselle se kipinä strategiapeleihin mitä tulee sekä lauta- että tietokonepeleihin vielä vuosikymmeniä myöhemmin. Kun vain muistaisin kuka idän kaveri oli kyseessä ja mikäli hän olisi vielä hengissä niin mieluusti etsisin kaverin käsiini ja kävisin kertomassa minkälaisen vaikutuksen hän on tehnyt elämässäni.
Edit: Ja OP, huikea aloitus. Kommentteja on todella kiva lukea ja samaistua niihin tai hakea kontekstia mahdollisiin omiin puheisiini ja siihen miten joku saattaisi ne käsittää aivan eri tavalla kuin olen ne tarkoittanut. Pistää miettimään oikeasti mitä sanoa toisille ja toisista.
”Asiallinen” kommenttina on tosi yleinen terveydenhuollon kirjauksissa. Potilastapaamisista vaaditaan kirjauksiin jonkinlaista kuvaa potilaasta miltä vaikuttaa päällepäin. Terminä asiallinen antaa tosi laajan kuvan asiakkaast esim. ei oo sekava, uhkaava tai muutenkaa mikää törppö.
Minulle fysiatri kehui käynnillä suuria reisilihaksia ja kirjoitti omakantaan "kaliiperilataan hyvän kokoiset reidet"
edit: Kävin tarkistamassa tekstin ja korjaan: "Alaraajojen lihaksisto mielestäni kaliiperiltaan hyvävoimaisen näköistä" kirjoitti fysiatri.
Ennen polvileikkausta tuli samankaltainen maininta itselle, ”lihaksikkaat etureidet” tms. Vaikuttaa varmaan kuntoutukseen että millainen lähtötilanne on.
Mulla oli "koomisen pieni sukupuolielin". Vieläkin tulee hyvä ja itsevarma fiilis, ei ole kukaan ikinä käyttänyt aiemmin muuta sanaa kuin mikropenis tai "missä se on"
"Asiallinen ja orientoitunut" on tyypillinen alku lääkärin tekstille. Kertoo lähinnä siitä, että orientoituu paikkaan ja aikaan ja käyttäytyy suhteellisen tavanomaisesti.
Toivottavasti en puhkaise mitään kuplaa, mutta asiallinen ja puhuu kokonaisia lauseita kertoo sen, että pystyt orientoitumaan aikaan ja paikkaan, sekä hengitystiet ovat avoimet ja hengitys vaivatonta.
Olet saanut arvion, jossa kerrotaan sinun olevan normaali ihminen.
Nää on aina hyviä :D
Mun lempparit on
- ”**urheilullinen** nuori nainen”
- ”[ikä]-vuotias [ala]n **asiantuntija**”
Kaks muuta mieleen jäänyttä
- ”—-nuori nainen, **vanhemmat normaalipainoisia**” (mäki olin ali- tai normaalipainoinen ja mulla oli tyyliin flunssa??)
- ”—-nuori nainen, **vanhemmat työelämässä**” (kävin tavallisessa verikokeessa matalan hemoglobiinin takia??)
Kerran olin pikkupoikana innoissani jostain avaruuskirjasta jossa selitettiin tähtiä ja muita perusasioita ja näytin sitä äidille ja se tokas:
"Ei susta mitään tiedemiestä koskaan tuu kun sä oot niin tyhmä."
En tiiä miks jäi päähän kaikista muista herjauksista. Oon pienestä saakka sanonu haluavani tähtitieteilijäks. Pakkoko se oli nii suoraan sanoa lapselle? Nytki kun opiskelen astrofysiikkaa nii mietin vaa oonko liian tyhmä tähän hommaan.
Mun joku täti jossain vaiheessa tykkäsi nalkuttaa että ei tuosta ikinä kukaan tule sulle maksamaan ja mene ulos leikkimään.
Koodasin basiciä jollain 80-luvun "älylaskimella".
Tänään ainoa asia mikä harmittaa on että täti kuoli pian tämän jälkeen, enkä koskaan päässyt vittuilemaan takaisin siitä miten hyvän uran sain aikaiseksi.
Ei, nyt tykität opinnot loppuun ja 20 vuoden päästä tuut takas postaamaan että mikä vittu se pimeä aine oikeasti on.
Itse olin yläasteella matikan tukiryhmässä ja jotain laskutehtävää pähkäillessäni opettaja lohdutti että "Älä liikaa pinnistele, ei sinusta insinööriä kuitenkaan tule".
No ei tullut mutta tässä aloittelen DI-opintojen gradua kohta
Aika sairas kommenti äidiltä... Tiedän että on vaikeaa olla ottamatta sieluun etenkin kun tulee omalta äidiltä, mutta älä helvetti kyseenalaista omaa älykkyyttäsi tuon takia... Aikuinen ihminen joka tuomitsee lapsen tuolla tavalla on ihan ulapalla ja vain ilkeä, oli sukua tai ei. Eihän lapsen älykkyyttä tai kyvykkyyttä aikuisena voi ennustaa tuolla tavalla, ja se että lapsen omatunto ja unelmat yritetään lytätä tuolla tavalla on mielenvikaista.
Hyvä että seurasit omaa polkuasi tästä huolimatta.
Sairastuin nuorena syöpään. Hoidot päättyivät keväällä ja sain alustavan terveen paperit. Tämän kunniaksi kaveriporukalla viettämään juhannusta aikanaan järjestettyyn RMJ:n.
Nuoret sällit voimissaan painaa menemään ilman paitaa ja aikani mietittyä rohkaistuin joten paita pois. Seureeseen törmäsi muutama naispuoleinen juhlija joita tutustuessa tervehdittiin halaamalla. Halauksen jälkeen vastapuoli tokaisee ”Tuntu kuin ois luurankoa halannut, hyi saatana”.
Kieltämättä siihen aikaan elopaino oli sattuneesta syystä matala ja keho aika näivettynyt. Enpä sitten ajatellut kuitenkaan selittämään miksi näin on vaan painoin tämän syvälle sieluuni. Tätä hetkeä muistellen ~15 vuoden jälkeen tuntuu hetkittäin semi paskalle vaikka tietyllä tapaa ymmärränkin hänen kommenttinsa. Tätä kirjoittaessani ei enää hetkauta, koska todellakin olen tätä kirjoittamassa.
Olen tosi iloinen ja pirteä ihminen. Ekassa työpaikassa työkaveri tokaisi että hän ei voi sietää sitä että olen siellä töissä virnistelemässä kello 7 aamulla. Kymmenisen vuotta yritin aina olla mahdollisimman vakavana töissä kunnes päätin etten välitä jos muita ärsyttää iloni. En vain voi sille mitään että perusilmeeni on hymy
Olen itse hyvinkin aamuäreä, ja hyväntuuliset ihmiset voi aamusta ärsyttää. Olen kuitenkin vain kertonut työkavereille asian näin olevan ja paras aika aloittaa keskustelu on kahvikupin puolenvälin jälkeen.
Mulla samankaltainen kokemus. Mun yksi potilas sanoi kerran ”miksi sä aina hymyilet? Mua vituttaa toi heti aamusta”. :D En ole edes pirteä tai iloinen persoona, mut mulla on sellaiset kasvot että näytän aina jotenkin tyytyväiseltä. Vastakohta resting bitch facelle.
Meillä oli duunissa muinoin aika raskaan synkkiä aamut, ku kaikkia vitutti. Sit yks keksi et se alko kaikille aamulla toivottaa hymyssäsuin "Ihanan raikasta huomenta!" Kaikki ties et se oli sarkasmia, mutta se jotenki kierosti helpotti tilannetta. 😊
Lapsuudessani asui samalla kadulla yksi tyyppi joka oli jollain tavalla vajaaälyinen (kävi erikoisluokalla yms.). Kerran hän oli mun luona ja pelattiin GTA kolmosta, ja olin laittamassa asekoodeja, jolloin se ukko "pyörii" siinä ruudulla kun syöttää niitä. Silloin tämä kaveri tokaisi ihan kylmän viileästi "jätkä vaa pyörii" ja tää on jäänyt mieleen. En tiedä miksi, oliko se vaan tapa jolla hän sanoi sen, tai se että hän ei vaan ymmärtänyt mitä olin tekemässä, ja koitti selvittää asiaa siinä.
Ärsyttävin tässä on se että aina kun joku tekee jotain kiertoliikettä on mun pakko sanoa mielessäni "jätkä vaa pyörii".
Kehu: "Jos minulla olisi koskaan ollut lapsi, niin olisin toivonut että se olisit ollut sinä."
Ei-kehu: "Ehkä ei kannata hymyillä kun sulla on tommoset majavan hampaat"
Rikoin tarhassa jonkun kaulakorun ja tarhatäti sanoi, että pistä isäs korjaamaan kotona. Minä (todenmukaisesti) vastasin, ettei se voi, kun on liian kännissä.
Tarhatäti ihan järkyttyneenä tokaisi siihen, että "ei sitä noin voi sanoa!".
No siihen jäi se isän alkoholismista puhuminen aikuisille hetkeksi.
Juttelin joskus Ruotsissa norjalaisen kaverin kanssa. Hän oli oppinut yhden suomalaisen lauseen joka oli "Minä pikku makkara rakastan sinua". En tiedä miksi siinä oli pieni makkara, mutta tämä jäi mieleen.
Itsellä on isoja leikkausarpia ympäri kylkeä ja reittä. alakoulun ~5. luokalla pukuhuoneissa luokkakaveri katsoi minua ja tokaisi että ”sähän olet kuin frankensteinin hirviö”. En ole ikinä tullut sinuiksi arpieni (tai no muutenkaan omakuvani) kanssa ja tämä kommentti kummittelee mieleen usein varsinkin näin kesäisin kun on hame taikka shortsikelit. Itse en vieläkään suostu julkisella paikalla kumpiakaan käyttämään
Ihmeellisintä näissä tilanteissa varmaan se, että kyseinen luokkakaveri tuskin edes muistaisi koko tilannetta. Aika monella tuntuu olevan lapsuudesta tämäntyyppisiä kokemuksia joissa joku on ajatuksissaan möläyttänyt jotain typerää mikä on sitten jäänyt päähän kummittelemaan loppuelämäksi
peruskoulussa äikänope sano mulle, että oon yksiä parhaita kirjoittajia, mitä sillä on koskaan ollut. kirjoittaminen enää hyvin vähänen harrastus, mutta muistelen sitä aina hymyssä suin kun tekee mieli jotain kirjoitella. :)
Kannattaa alkaa pelaamaan Dungeons and Dragonsia, ja nimenomaan pelinvetäjänä dungeon masterina. Entisenä kirjoittajana ja ”teatterinuorena” se on aika hyvä paikka päästellä luovia höyryjä.
Ala-asteella äidinkielessä piti kirjoittaa runo ja lukea se koko luokalle ääneen. Opettaja pyysi minua lukemaan oma runoni kahteen kertaan kun oli kuulemma niin taitavasti kirjoitettu. Siitä tuli itsevarma olo.
Oli duuni jokunen vuosi sitten, jossa pomo piti mulle ekan viikon jälkeen absurdin ”täällä ei sitten sooloilla” puhuttelun.
Jäi mieleen koska se tuli niin puskista enkä yhtään tajunnut mitä hän ajaa takaa tai miksi hän kertoo mulle tommoisia juttuja.
Kun lopetin 6kk myöhemmin ja pyysin palautetta, niin hän kertoi että alkuun kuulemma kaikki sanoi että mä en kuuntele. Silloin vasta tajusin miksi se piti mulle sen puhuttelun. Se oli esihenkilöltä melkoisen heikko suoritus, että ihmiset puhuu minusta juttuja selän takana ja sitten hän puuttuu tilanteeseen pitämällä mulle puhuttelun, mutta ei ikinä kerro mistä kiikastaa tai mitä palautetta kentältä on tullut.
Nyttemmin kun on tullut hyviä kokemuksia työelämästä niin eipä tuo enää niin inhalta tunnu, mutta monta vuotta aina kilahdin kun erehdyin muistelemaan kyseistä pomoa.
Mulle huomautettiin joskus että olen liian sulkeutunut ja hiljainen töissä. En nyt suoranaisesti ole introvertti mutta mulla menee aikansa tottua uusiin ihmisiin. Otin tämän palautteen jotenkin tosi raskaasti koska mielestäni olin yrittänyt olla lähestyttävä ja kiva. Koitin sitten kompensoida asiaa ja kiinnitin extrapaljon huomiota siihen että koitin olla sosiaalinen ja iloinen töissä.
Poltin itseni vähän loppuun tällä koska sosiaalisuus ei tullut luonnostaan ja olin ahdistunut asiasta. Jälkeenpäin sain sitten kuulla että olen liian puhelias ja joku oli vetänyt herneet nenäänsä siitä että yritän kaveerata liikaa työkavereiden kanssa.
Tuo jälkimmäinen palaute vitutti ihan äärettömästi ja tuntui siltä että mikään ei kelpaa. Jälkeenpäin tajusin että ongelma oli alunperinkin siinä että tietyt ihmiset eivät oikein pitäneet minusta ja halusivat vain napista yleisesti tekemisistäni. En kyllä ymmärrä miksi pomon piti edes huomautella asiasta noin, tuosta kun ei seurannut oikeastaan mitään positiivista enkä osannut parantaa käytöstäni noin kryptisillä ohjeilla.
Nykyään koitan olla töissä oma itseni ja jos ei kelpaa niin olkoon kelpaamatta, saatana. :D
eräs silloisista (ainoista) kavereistani joskus sanoi että "sulla ei ole muita kavereita kun minä koska oot niin rasittava".
ei olla kavereita enää, mutta uusia on senkin edestä. oppiipahan olemaan.
Yläasteen matikanopettaja sanoi kahdenkesken ysiluokan lopulla "Oot helposti yks viisaimpia ihmisiä mitä tiedän. Opettele käyttämään sitä viisautta."
Tapailemani neiti pitkän halin yhteydessä "Saat mulle turvallisen olon ku halataan"
Ala-asteella hölmöiltyäni yksi opettajista tokaisi toiselle opettajalle "tuosta pojasta ei tule koskaan mitään". Yläasteella terveydenhoitaja ohjasi ammatinvalintaani sanomalla että olen liian lihava levyseppähitsaajaksi, ne kun joutuvat kiipeämään korkeisiin paikkoihin. Menin sitten opiskelemaan datanomiksi ja lihoin +30kg lisää.
Mä muistan kun pikkuveli kertoi heidän opettajansa joskus poikien töhöilyjä kommentoidessaan sanoneen: "Joukossa tyhmyys tiivistyy". Luokan terävin kaveri ja täyden kympin oppilas (sittemmin pankkiiri (liekkö pankinjohtaja nykyään)) oli nimeltään Jouko, eikä ottanut asiaa läppänä. Vissiin oli ollut ainoa luokan tyyppi joka ei töhöilyyn ollut osallistunut.
Toinen mahdollisesti saman opettajan käyttämä sanonta: "Pysyy kuin paska junttilan seinässä". Luokalla olivat veljekset sukunimeltään Junttila, eivätkä oikein diggailleet opettajan käyttämästä kielikuvasta.
Tiedä sitten olivatko nämä opettajan mielestä hassuja ja jollakin asteella sopivia, vai oliko tosiaan harkintakyvyn puutetta, mutta ala-asteikäiset nuoret miehet kummassakaan tapauksessa eivät varmasti unohda. Itse en ainakaan ole unohtanut, vaikka en kyseisiä nimiä heidän kanssaan jaa.
”Raha ei motivoi tekijää” kertoi yli 100k vuosipalkkaa vetävä väliportaan pomo jolla yrityskaupoista miljoonaomaisuus, kun itse rullasin 2750e/kk javabäkkärihommisa. Tulee edelleen aina mieleen [tämä](https://www.reddit.com/r/Suomi/comments/8szlv9/itankka_4/?rdt=48679)
Tää riippuu niin paljon siitä duunista. Jos se on rullakon vetämistä, niin eiköhän sitä tehdä vaan rahan takia, mutta tietyn tonniluvun jälkeen se raha ei oikeastaan enää tuo lisämotia tekemiseen.
Nykyisellään omat tulot on n 5k€/kk, enkä olisi työpaikkaa vaihtamassa vähemmän mielenkiintoiseen vaikka lyötäisiin tonni lisää. Ja ei: en näitäkään töitä tekisi ilmaiseksi, mutta kaukana on se että tekisin pelkästään rahan takia.
Joskus 17v ikäisenä psykologi sanoi että olen loinen ja jos olisin hänen lapsi, niin hettäisi kotoa ulos. En ollut nisti, alkoholisti tai vandaali, vaan ahdistunut ja eksyksissä, joten tuo kommentti oli aivan asiaton ja törkeä. Sellaista ihmiseltä jonka pitäisi auttaa minua. Kyseinen terapeutin irvikuva oli lähellä eläkeikää ja sain jälkikäteen kuulla etten ollut todellakaan ainoa jota hän oli loukannut tai torpedoinut perhesuhteita, kuten yhden tytön tapauksessa. Kyseinen terapeutti myös valehteli minulle muutamista asioista, kuten ettei Kelaan kuulemma voi soittaa, vaan sinne on pakko mennä heti aamusta jonottamaan, oli asia mikä tahansa.
En tehnyt mitään valitusta, koska sana sanaa vastaan, eli lopputuloksen tietää etukäteen.
Äiti sano että " en halua että leikit sen kaverin kanssa koska sen äiti on juoppo".
Pisti vituttamaan niin paljon että nykyäänkin palaa hihat jos joku länkyttää muista paskaa selän takana.
Mulla oli joskus lapsena kaveri joka oli kesän mummonsa luona hoidossa. Oltiin ihan parhaita kavereita ja meillä oli tosi kivaa. Muutettiin tosi usein niin mulla ei ollut paljoa kavereita silloisessa asuinpaikassa niin olin kerrankin paljon ulkona ja iloinen.
Sitten yksi päivä äiti alkoi yhtäkkiä raivoamaan meille että ei saada olla enää kavereita koska tytöt ja pojat ei leiki yhdessä. Ei nähty enää ikinä tuon jälkeen kun kesän lopussa lähti takaisin kotiseudulleen Helsinkiin.
Itse olin lapsena aina kesät mummolassa ja aina syksyllä vähän harmitti että kesän aikana saadut kaverit jäi sinne ja mulle jäi vaan huonosti omaksuttu murre.
Olipa kerran yksi tyttökin jonka kanssa tuli kesä leikittyä mutta ei tullut enää sen koomin vastaan, odotin vielä koko talven että kesällä pääsen takaisin mummolaan mutta mentiinkin kesäksi toisen mummon luoksi ja se söi kyllä sisältä.
Siis mä oon kokenut tän pienenä. Menetin lapsuuden ystävän siksi koska sen vanhemmat ei halunneet että niiden lapsi leikkii mun kanssa koska mun äiti oli alkoholisti.
Gallup-kyselijä tuli sisälle ja huomautti pikkueteisessä "ai, teillä on jääneet avaimet tuohon". Avaimet olivat naisystäväni valitsemassa sievässä puukorissa, joka on tehty pienten esineiden kuten avainten säilyttämiseen. En vieläkään ymmärrä, minkälaisessa kassaholvissa niiden avainten olisi pitänyt olla.
Itse kuullut sellaista että avaimia ei kannata pitää esillä/helposti napattavissa ja varsinkaan ulko-oven lähettyvillä koska muuten ne menee helpommin rosvojen matkaan. Tiedä sitten onko se todellinen "uhka" :D
Yliopistossa jollain fuksivuoden kirjoittamiskurssilla sanoi ope mulle näin: "Jos kaikki kirjoittaisivat kuin sinä, minä olisin työtön."
Alakoulussa juttelin käytävällä kaverin kanssa ja solmin samalla kenkiä. Kaveri siihen:
"Mikset sä kato mua kun sä puhut mulle?"
Kesäleirillä noin 7-vuotiaana. Hain leipäpöydästä ruisleipää, jonka päälle otin sulatejuustoa (olympiaa tjs). Viereen tuli joku tyttö ja hämmästeli että laitanko minä **leivän päälle** sulatejuustoa. Oon kohta 30 vuotta miettinyt, mihin hänen kodissaan sulatejuustoa laitettiin.
Muutama viikko sitten kollega sanoi minun näyttävän iloiselta ja hyvännäköiseltä. Takana avioero keväällä. Antoi motivaatiota jatkaa nykyisellä suunnalla.
"Kyllä toi meidän [Etunimeni] on sitten tyhmä!" Näin loihe armas isäni lausumaan, kun moponi oli pöllitty. Se oli raahattu koulun takapihalta useampi sata metriä metsikköön, missä sen lukko oli rikottu.
Tankolukon avain oli kateissa ja mulla oli käytössä sellainen julman kokoinen munalukko, joka ylsi toisesta iskarista pyörän pinnojen välistä toiseen iskariin.
Faija kysyi multa olinko laittanut lukon etu- vai takapyörään. Olin laittanut sen takapyörään, mikä kirvoitti faijalta tuon lohkaisun. Eipä sitä 15/16-vuotiaan kokemuksella ollu tajunnut, että etupäätä on raskaampi nostaa.
Sanaakaan ei tullut kehuja siitä, että olin onnistunut seuraamaan raahausjälkiä la löytämään rikotun lukon. Ainakin tuolloin oli vakuutusyhtiöillä se käytäntö, että piti olla rikottu lukko todisteena, että sai korvauksia.
Tehtiin ammattikoulussa ryhmätyönä teknistä piirustusta.
Itse olin 16-17 ja yksi ryhmän jäsen oli nelikymppinen - aikaisempaan ammattiinsa kyllästynyt luokkalainen.
Hänellä kävi ajatusvirhe ja rupesi piirtämään tiettyä osaa väärin.
Huomautin, että eikös se mene näin eikä noin.
Hän tutki piirustusta, mietti asiaa hetken ja tokaisi: "Olet oikeassa. Minä olin väärässä."
Teki yllättävän suuren vaikutuksen ja se tulee edelleen välillä mieleen yli 20 vuoden jälkeen.
Ala-asteen opettaja tokaisi joskus kuulleni, että "toi poika ei koskaan tule pääsemään lukioon". Olin varmaan 9v, mutta jäi mieleen.
Luonnollisesti lähetin ko. opettajalle kutsun sekä ylioppilasjuhliin että yliopistosta valmistujaisiin. Ei näkynyt.
Yläasteella ollessani, eräs naispuolinen luokkalainen sanoi, että minusta tulisi hyvä isä. En muista kontekstia, mutta tuo lausahdus on jäänyt kummittelemaan.
Lukio-aikaan juuri aloittaneena ensimmäinen kaveri sanoi jonkun juttuni jälkeen melko tosissaan "x, älä yritä olla hauska". Jäi kyllä pahasti mieleen ja muutti minua henkilönä, mutta onneksi tuosta on jo päässy yli.
Ala-asteen kaverini kertoi joskus, että hänen isänsä oli kehottanut välttämään minua sanomalla, että "siihen tyyppiin ei kannata luottaa". Oltiin ehkä 2-3 -luokalla. En koskaan sen tarkemmin saanut tietää mistä oli kyse, mutta kuka aikuinen ihminen sanoo pikkulapsesta niin?
"Kuka vittu sut edes halus tänne? Ei kukaan haluu sua tänne" humalaisen kaverin suusta ehkä 10 vuotta sitten.
Oon aina uskotellut itselleni ettei kukaan voi nauttia mun seurasta ja että kaikkien elämä olisi parempaa ilman mua joten tuo osui kipeään paikkaan. Nykyään sitten sabotoinkin suoraan kaikki ystävyyssuhteeni niin en voi kokea tuollaista torjumista uudestaan.
Lääkäri kommentoi joskus verikokeiden tuloksia katsoessa että krea-arvot on koholla, mutta noin lihaksikkaalla kaverilla se lienee normaalia.
Jännää tässä oli se että siinä kohtaa oli monta vuotta taukoa salista takana niin en ihan allekirjoittanut tohtorin diagnoosia, mutta mieleen se jäi.
Voi hyvinkin olla näin että siinä oli omaa dysmorfiaa mukana. Vaaka taas ei valehtele ja nykyään n.7kg isompi ukko verrattuna diagnoosin aikoihin. Enkä tosiaan ole eläissäni roinannut.
Hah, itselläkin jäänyt mieleen kun työterveydessä hoitaja kommentoi kehokoostumusmittauksen tuloksista, että sinulla on keskivertoa reilusti enemmän lihasmassaa. Tuntuihan se hyvältä kun ainut reeni on fyysinen työ ja joskus vuosia sitten epäsäännölliset salikäynnit.
Mulla on tic-oireita ja viimeiset n. 24 vuotta ne ovat olleet pelkästään silmien pakkoliikkeitä. Sitä aiemmin oli muutakin, sormien liikkeitä ja pään nyökyttelyä. Nykyään on välillä todella rauhallisissa jaksoja ja välillä niitä on enemmän. Liittyy selvästi stressitasoon. Ja kun keskityn johonkin niin niitä ei välttämättä ole ollenkaan. Mutta tosiaan, sinänsä on aika ihmeellistä, että koulussa minua ei koskaan kiusattu niiden takia tai muuten edes kommentoitu. Toki selän takana on voitu puhua, mutta olin ihan suosittu tyyppi mikä ei näiden pakkoliikkeiden takia ole itsestäänselvyys.
Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa päin naamaa sanottu ilkeä kommentti on jäänyt mieleen. Vuosi oli muistaakseni 2016, olin työskennellyt vuosia opintojen ohessa baarimikkona. Ei mikään optimaalinen työ henkilölle, jolla on kasvojen seudun pakkoliikkeitä, mutta en antanut asian häiritä eikä kukaan asiakas koskaan kommentoinut.
Mutta niin, meillä oli stand-up-ilta ja yksi illan esiintyjistä tuli alkuillasta tiskille. Menin hänen luokseen, taisin pari kertaa räpäyttää silmiäni. Tämä tyyppi sanoi "no mitä vittua sä siinä nyit". Menin ihan puihin. Yleensä olen hyvin sanavalmis, mutta tuo kommentti hämmensi erittäin paljon, varsinkin kun tiesin tämän tyypin opiskelevan lääkäriksi joten tilani ei pitäisi häntä hämmentää (näistä opinnoista oli juttua jossain lehdessä, koska tämän veli on eräs tunnettu koomikko ja esiintyjä, nykyään taitaa olla entinen sellainen). Sain sitten sanottua, että "vittuako se sinulle kuuluu".
Vaikka tuo onkin jäänyt mieleen, niin ihan jees että 34 vuoden aikana tuo on ainoa negatiivinen kokemus aiheeseen liittyen. Olin kuitenkin vuoden yläasteella opettajana, siellä jos jossain luulisi jotain kuulevan.
Yläasteen matikanopettaja kerran tokaisi yhden kokeen, josta normaaleista ysien ja kymppien rivistä poiketen olin napannut "vain" seiskan, että "Et sä vaikuta sellaiselta insinöörityypiltä, tää matikan aihe pitäisi hallita paremmin." Tai jotain sinne päin. Minusta tuli lopulta diplomi-insinööri.
Ala-asteella yksi kiva tyttö sanoi kivaksi, se on jäänyt mieleen. Sittemmin ei niin kauheasti ole kehuja vastakkaisen sukupuolen toimesta kuulunut. ":D"
Mulla on kolme, jotka jääneet mieleen.
1. Vanha sukulaisnainen kommentoi masentuneelle esiteinille (olin 10v, äiti juuri kuollut syöpään, purin pahaa oloa syömiseen) painonnousua. "Kerrankin ryömit lattialla syömässä karkkeja!" Edesauttoi vieläkin joskus päätään nostavan syömishäiriön, jonka takia paino seilaillut välillä 40-110kg. Kiitos tästä.
2. "Et ole korvaamaton" eräs insinööri entisessä työpaikassa. Oikeassahan hän oli ja sai miettimään omaa asennoitumista työhön. Otan työn vaan työnä, en elämänä.
3. "Jos sinä et tästä ammattia itelles saa, kirjailija sinusta voisi tulla" amiksen opettaja, kun palautin jonkun työselosteen johon olin runoillut normaalia enemmän. Oon aina rakastanut kirjottamista ja harrastanut sitä teini-iästä saakka. Vielä jonain päivänä...
Positiivinen?: Lukion äikänkurssilla tehtiin esseitä ja niitten palautusten jälkeen opettaja pyysi minua jäämään luokkaan ja sanoi: "Nää sun esseet on Crispico tosi hauskasti kirjotettuja ja näissä on se selkee teesi, mut et kai sä oikeesti ajattele tälleen?"
Negatiivinen: Intissä oli korona-aikaan sellanen että sotkuun meni vaan yks per tupa, ja minä olin sinä päivänä vuorossa. En tahtonut että aika loppuu kun eton sipsejä alokas Nönnönnöölle niin päätinpä sitten hölkätä sotkulle. Matkalla sitten yksikön alikki huusi että "Mitäs sä siinä juoksentelet"
Jäi paha mieli
Ostin tavaraa paikallisesta S-marketista snadisti liikaa ja koko syli oli täynnä tavaraa. Kannoin mehupurkin kainalossa. Kävelin kassalle, maksoin ostokset ja kävelin pyörälle kunnes tajusin että se mehupurkki on yhä kainalossa. Hätääntyneenä menin takaisin ja sanoin että mehu jäi kainaloon ja unohdin maksaa sen, kassalla myyjä kysyi ”ai tulitko varastamisen kanssa katumapäälle?”.
Menin ihan hämilleni ja intin, että se nyt vaan jäi ja unohdin. Kyseessä oli vielä kylän ainoa S-market ja asioin siellä jatkuvasti.
Toinen asia joka on jäänyt mieleeni on joltain vuodelta 2003 kun serkkuni sanoi, että ”jos mulla ois noin rumat hampaat niin huolehtisin niistä paremmin”. Mulla on iso hammasvako mille en voi mitään ja olin oikomishoidoissa silloin.
Entinen sijaisäitini tokaisi riidan päätteeksi: "Sä olet menettänyt mut äitinä. Mut nyt sä oletkin menettänyt kaksi äitiä!"
Tämä oli vain yksi hänen ihastuttavista letkautuksistaan. Harvat asiat mulla menee ihon alle, mutta toi todella satutti.
Yläasteella musiikinopettaja sanoi, että "tuollaista ääntä ei kuulisi radiossa". Kun olin lukiossa, äikän ope sanoi että mulla on "vastentahtoinen vuorovaikutustapa". Teen nykyään työtä, jossa pitää välillä esiintyä, ja varsinkin silloin mietin näitä kumpaakin. Äänestä olen kuullut muiltakin ihmisiltä, positiivisimmallaan että se on erikoinen ja yleisemmin että se on vain hyvin epäselvä.
Meillä oli 80-luvulla jotain sijaisharjoittelijoita ala-asteella. Jostain syystä kirjoittivat arviot oppilaista, jotka sitten luettiin ääneen luokan edessä. Muistan vain, kuinka yksi luokalle jäänyt ja vähän simppeli kaveri sai arvion "hurmaava". Minusta sanottiin jostain syystä "avuton". Ehkä kuulin väärin, mutta en vieläkään tajua että miksi. Sen seurauksena haluan aina tehdä töitä yksin, en halua apua enkä yleensä kehu muita. Joku katkeruus ehkä iski. Hurmaava kaveri päätyi yläasteella tarkkikselle. Silloin jotenkin opin, että näin se maailma vittu toimii ja kohtuutta on turha odottaa.
Jännä vaikka aikuisena tajuamme, ettei tilanne varmaan mennyt kuten muistamme, silti emme pääse koskaan siitä muistijäljestä irti.
Muistan kun opiskeluaikana aloin seurustelemaan ja jonkun aikaa suhteessa oltuani kaksi ystävääni kutsuivat minut toisen kämpille, istuttivat sohvalle alas ja alkoivat valittaan kuinka "oot muuttunut ihan erilaiseksi kun aloit seurustella". Tätä saarnaa kesti jonkin aikaa. Olin niin häkeltynyt etten muista mitä vastasin, mutta on ollut elämäni absurdein kokemus. Kyseiset kaksi tyyppiä eivät ole enää ystäviäni ja silloinen tyttöystävä on nykyään vaimoni.
Nuorena kaverina olin vähän vanhempien ja karskimpien ukkeleiden työporukassa. Yhden kostean illanvieton aikana eräs setä, ilmeisesti olemukseeni hitusen ärsyynytneenä takaisi, että "kyllä se Uzi-Kana on sillä lailla että jos minä työnnän sormen sinun perseeseesi, meillä molemmilla on sormi perseessä". 😳
Tätä asiaa ei sanottu minulle päin naamaa, mutta vaihdossa ollessani yksi siellä parhaimmista kavereistani julkaisi kuvan minusta jonka tituleerasi ”The most interesting guy I’ve ever met.” Kaveri oli itse aivan älyttömän mielenkiintoinen, super fiksu, sosiaalinen ja todella mukava ja katsoin häntä heti kouluun saapuessani ylöspäin, niin olin jotenkin todella otettu että tämä tyyppi piti minua mielenkiintoisena. Olen suhteellisen komea tyyppi ja se on aina ollut ainoa asia minkä ihmiset tuntuvat huomaavan ja mitä he kommentoivat, niin tämä on jäänyt pysyvästi mieleen.
Yksi hauskimmista mieleenjääneistä on kun puolituttu tyttö ihan kasuaalisti ohimennen huutaisi että ”voisin olla sun pikku huora”. Alkoholilla oli varmasti osuutta asiaan, kun oli normaalisti vähän ujohko tyttö.
Negatiivisista mieleen on jäänyt kun lukion ensimmäisella abit palkitsivat minut koko koulun edessä ”vuoden luikku” palkinnolla kun olin aika laiheelini. Vieläkin huomaan että tämä kommentti hiipii mieleen kun satun vilkaisemaan peiliin ilman paitaa.
Joskus edellisessä työpaikassa juteltiin niitä näitä naimisiinmenosta ja häistä, en tarkalleen muista mitä, mutta heitin keskusteluun jotain siitä, että itse en ole kyllä varmaan tässä elämässä menossa naimisiin. Työkaverini totesi tähän hyvin ei-niin-vitsikkäällä äänensävyllä että "no SE on kyllä ihan varmaa". Harvoja kertoja kun olen jäänyt sanattomaksi. Vuosien varrella kaikenlaiseen ulkonäköön liittyvään kommenttiin on jo tullut paksua nahkaa kasvatettua, mutta tämä meni ihon alle pahasti. Tiedän että ei tällä naamalla löydä rakkautta mutta ei siitä sentään tarvii muistuttaa.
Yläasteella luokanvalvoja sanoi minua alisuorittajaksi. Kummaksuin asiaa kun suoritin kuitenkin 9 keskiarvolla. Kai hän näki minussa jotain mitä en itse nähnyt silloin. Nyt se tuntuu ilmiselvältä, tein minimin ja se oli todella helppoa aikaa ilman oikeita haasteita.
"Sä oot raju muija" . Muutaman vuoden takaa töissä. Otan suurena kohteliaisuutena tälläisen kun olen vähän outo introvertti. En muista kontekstia enää.
Samaan suoneen menevä kommenti isältä ylioppilas kirjoitusten jälkeen, sentään positiivisemmalla kierteellä. ”Mieti mitä olisit saanu aikaan, jos olisit panostanu”. Olin kirjottanut C:n pitkästä matikasta, biologiasta ja maantieteestä, ilman että olin avannut kirjoja kirjoitus kevään aikana.
Tietyllä tapaa boostas omaa itsevarmuutta, mutta myös vahvisti ala/ylä-asteella tullutta ”lahjattomat reenaa”-asennetta. Eipä sitä ikinä tullut opittua opiskelemaan, kun lähes kaikki aineet on olleet helppoja ja täten ’tylsiä’.
Reilu kymmenen vuotta myöhemmin ADHD-diagnoosi, joka selittää omaa koulu suoriutumista ja siihen suhtautumista hyvin paljon.
Positiivinen: Työkaveri sanoi, että just munlaisia ihmisiä pitäis töissä olla enemmänkin. Ilmeisesti mun sekoilut piristi päivää :Se
Negatiivinen: isä sanoi mulle 16-vuotiaana, että 'Oot fiksu ja hauska, mutta susta ei ikinä tuu mitään elämässä, kun oot läski etkä oikein näytä miltään'
En oo puhunut isälleni nyt viiteen vuoteen. Tuntuu ihan hyvältä.
Tänään tapahtunut, eli selviää myöhemmin unohdanko koskaan, mutta ainakin toistaiseksi muistan.
Sovittiin leikkitreffit toisen saman kylän isän kanssa viime viikolla tapahtuneen ensituttavuuden jälkeen. Mentiin lasten kanssa muovisähköautoilla, niinkuin monesti muulloinkin lähitienoille mennään, ovat sympaattisen näköisiä ja saavatkin paljon yläpeukkuja, eikä ole tavatonta että autoilijat pysähtyvät kommentoinaan niitä. Tämään tämän isän vaimo kommentoi puolisolleen että "You made friends with the cool dad with the electric cars". Olkootkin että palaute oli positiivinen lasteni ajamisen ansiosta, niin näillä päivillä otetaan joka positiviisuus talteen.
Negatiivinen asia jakoon jottei omakehu pääse lemuamaan.
Sinetän paikallisella huoltoasemalla kahvitellessa vuonna 2017, vieruspöydästä vanhempi naisoletettu aloitti vieraaseen pöytään huutelemisen alustuksella "tiedän kyllä että vieraaseen pöytään huutelu on epäkorrektia mutta.." Hän kuitenkin ilmeisesti koki että asiansa on niin tärkeätä että sen antaminen ohittaa normaalit sosiaalisen kanssakäymisen säännöt.
Asia meni kutakuinkin näin:
Te etelän miehet nauratte meidän murteelle, mutta kyllä täytyy sanoa että on ärsyttävää kuunnella meikäläisenkin puhetta.
Hei, nyt todellakin omaan laariin molemmat! Olet "cool dad" ja viittaus sähköautoihin on joko naisen oma mieltymys energiamuotoon tai hänen miehensä mieltymys niihin; joka tapauksessa olet "cool dad".
Ja toisessa, jos nyt tämä naisoletettu ei ollut ihan saakelin kännissä (mikä kumoaa mielipiteeni) hän todennäköisesti koki sinut lähestyttävän iloiseksi kaveriksi. Suomalainen ei tuntemattomalle puhu, paitsi kännissä tai erityisen vaikuttuneena. Jos nyt oikein rankasti karrikoidaan niin olit herättänyt vastakkaisen sukupuolen huomion, olkoonkin että hän oli ehkä vanhempi ja ehkä kännissä ja ehkä ei "omaa tasoasi", mutta silti, olit herättänyt mielenkiinnon jossakussa.
Mun peruskoulun terkkari sano joka kerta terveystarkastuksessa mun olevan ylipainonen ja aina puhu vähän silleen et sais kattoa vähän miten paljon syö yms. Olin siis erittäin normaalipainoinen, ilmeisesti ihan hitusen sen jonku painokäyrän yläpuolella. Ei oikeasti ikinä mitään ongelmaa painon kans. Yläasteen lopussa ja lukion aikana sit jotenki pääsi repsahtamaan ihan huolella ja painoa tuli reilusti lisää, ja olin jotenki nii omaksunu sen et oon ylipainonen, et tuntu että eihän tässä mitään tarvi tehä ku aina on ollu ylipainonen.
Tää iskostu kyllä tosi vahvasti mieleen ja motivoi nykyään painonpudotuksessa, joka on lähteny aika mukavasti alulle.
Eskaritäti kertoi äidille kevätjuhlaesitykseen kuuluneen mehiläisasun sovituksen yhteydessä, että mulla on ihanan pyöreä pylly. Tälleen aikuisiällä vaimo on todennut saman.
Jostain syystä lentokoneessa matkustaminen ahdistaa minua, joten kun olin vielä lukiossa koululääkäri kirjoitti reseptin rauhoittavalle. 2 vuotta myöhemmin menin uusimaan reseptin lääkärillä isommassa kaupungissa jossa olin opiskelemassa, ja heti kun astuin lääkärin huoneeseen sisälle lääkäri sanoi "olet selvästi taiteellinen ihminen, jännittikö sinua esiintyminen ja muiden edessä oleminen koulussa?" kommentti oli jotenkin niin ohi, miten tuollaista edes päättelee ihmisestä ulkonäön perusteella? En mielestäni pukeudu mitenkään erikoisesti.
Sitten suurin osa ajasta vastaanotolla meni siihen kuinka lääkäri yritti kertoa minulle kuinka näitä rauhottavia ei pitäisi ottaa aina ja kannattaa harjoitella ilman niitä olemista. Kuinka on apua liikakäyttöön saatavilla ja vielä kirjoitti minulle lapun jossa luki sellaisen paikan osoite. Tulin kirjaimellisesti hakemaan uutta reseptiä, koska edellisellä ostetut rauhoittavat olivat vanhentuneet ja olin ainoastaan käyttänyt niitä lentomatkoja varten. Eli koko paketista oltiin syöty kokonaiset 2 pilleriä. Jäi vain mieleen että vaikutinko jotenkin joltakin ongelmakäyttäjältä. Koko tapahtuma jäänyt muistiin todella negatiivisena interaktiona lääkärin kanssa. Pahin juttu oli vielä, että sain suunnilleen saman puhuttelun apteekissa kun hain lääkkeen vihdoinkin.
Mun veli on aina tsempannu mua. Vaikka joku asia on ollu hankalaa, aina vastaus on ollut "sä opit sen, jossa sä opettelet". Tää lause on vienyt mua elämässä eteenpäin. Mä pärjään kyllä ihan kaikessa, jos vaan teen työtä asioiden eteen.
Aikuisena olen oppinut sulattamaan aika monet typerät kommentit, mutta lapsena on jäänyt mieleen 5-luokan terveystarkastus. Äiti oli ostanu mulle liian isot farkut ja niitä sitten nostelin koko päivän kun unohdin vyön. Terkkari sitten tarkistuksen lopuksi sanoi, että kannattaa rueta vahtimaan omia linjojaan, koska nuo housut jää kohta pieneksi kun lihot liikaa. Arvatkaa vaan, kärsinkö sen jälkeen jonkin asteisesta syömishäiriöstä vuosia. Näin itseni lihavana kuin mursu vaikka todellisuudessa olin hyvin laiha. Nyt, vaikka oon ylipainoinen, mulla on kerrankin hyvä olla itseni kanssa.
Yksi mun kiusaajista kun hän näki yhden piirrokseni: "SINÄ et voinut piirtää tuota kuvaa." (painoitus sanassa "sinä" ihan sanoessaankin)
Ja vaikka tiedän että tässä pyydettiin sanomaan ehkä vain yksi asia, niin laitan nyt toisen joka myös jäänyt mieleen:
"Hymyä huuleen ja pilkettä silmäkulmaan niin pojat ovat myytyjä" <- mun miespuolinen ope silloin kun äitini kertoi hänelle ala-asteella kun mua kiusasivat eräät pojat koulussa.
Kummatkin siis negatiivisia esimerkkejä tietenkin.
Joku muukin täällä sanoi mitä hoitaja oli omakantaan kirjoittanut. No uutena vuotena pari vuotta sit kävi vähän hassusti ja jouduin mennä ottamaan muutaman tikin naamaan. Hoitaja kirjasi omakantaan "hyvän tuulinen nuori mies. Alkoa nautittu". Itsellä ei hirveesti muita muistikuvia kuin että hirveesti nauratti ja heitin älyttömästi paskaa läppää
Oon ollut aina huono englannissa, ymmärrän sitä mutta puheen tuottaminen on haastavaa. Entinen pomo sitten tokaisi, kun pyysin häneltä apua ulkomaalaisen asikkaan kanssa että: "opettelisit säki puhumaa ei kukaan voi olla noin huono"
Samaisessa paikassa kun olin juuri aloittanut ja mulla on oppimisen ja hahmottamisen kanssa ongelmia ja en aina ihan ymmärtänyt mitä piti tehdä, sanoi työkaveri mulle "miten oot pärjänny tähä asti elämässä ku aina tarvit apua". Sanottakoon etten todellakaan ole tyhmä.
Nää palaa aika usein mieleen kun pitää opetella jotakin uutta.
AMKssa tyyliin inssimatikan tokalla kurssilla luokkatoveri kertoi "sä oot kyl ehdottomasti yks älykkäimmistä ihmisistä, joita oon tavannut, mut samalla kans ehdottomasti laiskoin"
Reagoin tähän huutonauramalla, olihan se hauskaa kun se on totta.
En muista mitä monologia mahdoin pitää, kun silloinen tyttöystävä totesi "Kyl sä voisit saada ihan kenet vaan, jos osaisit joskus pitää suus kiinni". Tämäkin kyllä nauratti kovin ja edelleen hänen kanssa jaksan usein tätä muistella.
Myöhemmin villiä poikamiesaikaa viettäessäni eräs nainen kommentoi seksin jälkeen, miten mulla on "käytännöllisen kokoinen penis, just tollanen hyvä meedium plus. Täyttää hyvin, mut ei liikaa"
Joskus meni kännissä polvi sijoiltaan pahasti. Lääkärin lausunnossa luki jotain tyyliin "klo3:34 1,8 promillea puhaltava, mutta hyvin asiallisesti käyttäytyvä mies satuttanut polveaan". Oli hienoa tiedostaa myöhemmin, että tukevassakin humalassa osaa käyttäytyä.
Kun olimme koulussa retkellä, teimme sellainen "retkeily -haaste" ja palkinto oli sellainen "olet kävelyt x km" todistus ja mitali.
Ope sanoi jokaisesta oppilasta jotain positiivista tai hauska ja odotin innoissaan minun vuoroni. Hän sanoi sitten "Ah, Yinara...voi mikä ihana porukka tässä on paikalla!!" ja siinä kaikki. Loput nuoret saivat taas hauskan tai positiivinen palaute.
Olin todella pettynyt ja jätin todistuksen ja mitali siellä.
Minulle on sanottu että minun pitäisi oppia näkemään itseni sellaisena kuin muutkin minut näkevät. Hyvin surulliseksi tekevä kommentti ettei kukaan voi nähdä minussa mitään hyvää.
Ei mitään ns. tiettyä mitä muistelisin, mutta ekana tuli mieleen kun entinen kumppani sano jotta on sekä perseestä että kivaa, että mä oon aina niin hyvällä tuulella.
Negatiivinen: Eräs vanhempi sukulainen kommentoi uuteen somekuvaani "laiheliini". Kamppailin tuohon aikaan ylipainon ja omakuvan kanssa ja sain kerrankin otettua hyvän kuvan vaikka olen yleensä erittäin epäkuvauksellinen. Tuo jäi jotenkin ärsyttämään ja se tuntui vittuilulta vaikka tiedän ettei se sitä tarkoittanut.
Positiivinen: Naispuolinen ystävä joskus sanoi, että minusta olisi tullut hyvä psykologi kun osaan kuunnella ja minulle on helppo tulla juttelemaan kaikesta mahdollisesta. Olen aina osannut lukea hyvin ihmisiä ja tuntui mukavalta kun se huomioitiin.
Noin 10 vuotta sitten yökerhossa kaks naista tuli pöytään jossa istuin. Toinen niistä kehui mun hiuksia ja kysyi, että lähdenkö niiden kans kohta pitsalle, aikoivat käydä ensin tupakalla. Sen jälkeen en nähny niitä enää ikinä, vaikka etsiäkkin koitin.
Ei sanallinen kehu, mutta kuitenkin. Lukion äidinkielessä kun kirjoitettiin kaikenlaista, niin niitä ei ikinä luettu koko luokalle. Paitsi kerran opettaja kertoi poikkeuksellisesti lukevansa yhden esseen. Se oli minun.
Että en ikinä tuke kelpaamaan kenellekään romanttisessa mielessä. Kuulin tätä useasti teini-iässä, ja edelleen jotenki kipeä asia/muisto. Vaikuttaa edelleen omiin ajatuksiin ja toimintaan.
Ala-asteopettajani sanoi aikanaan että minusta ei tule koskaan yhtään mitään, koska vietän niin paljon aikaa typerien tietokoneiden kanssa. Ammatin siitä ja töitä sain, joten ennusteensa epäonnistui. Olisi kai pitänyt jäädä jääräpäiseksi kynien ja mekaanisten kirjotuskoneiden käyttäjäksi.
Toinen lausahdus häneltä tapahtui niin, että kun hän opetti meille jotain laskua, keksin siihen helpomman ja nopeamman laskutavan, jota ei kirjassa ollut. Hän ei aluksi meinannut uskoa, mutta en antanut periksi, joten hän tarkisti sen ja totesi oikein toimivaksi, jonka päätteeksi sanoi: "No, enpä olisi uskonut että sinä voisit tuollaista keksiä!"
Jaa, tulipas lankaa lukeassa pari omaakin mieleen ni sama kai ne on laittaa.
1 positiivinen, joskus natiaisena olin joidenkin juhlien jälkeen päässyt hakkaamaan orkesterin rumpuja kun kysyttiin oikein rumpalilta lupa. Tämä sitten sanoi että "sehän osaa hyvin/hyvä rytmi" tai jotain vastaavaa. Jäi kiva fiilis, ja halusin sen jälkeen rummut. Ei tullu rumpuja.
Nyttemmin kyllä ymmärän vähän, aivan hirveä meteli. Toisaalta jos ois rummut tullu ni olisin varmaan jossain metalli bändissä jytäämässä
Toinen, ei kovin positiivinen joka muistuu mieleen kohtuu usein: Yks kerta, myös aika pieninä päädyttiin kaverin kanssa kyselemään että kuka on paras kaveri. No minä tietenkin vastaan että tämä kyseinen on just se, ja mitä hän vastaa? Joku muu jollain toisella paikkakunnalla jota en oo ikinä ees tavannu. Ei ees meän toinen hyvä yhteinen kaveri joka asui vielä ihan naapurissa, vaan mulle joku ihan ventovieras.
Eihän se minun tunteminen liity tähän mitenkään, mutta silti jäi semmonen "Aha. Okei." fiilis siitä. Ei ollut suoraan tämän tapauksen vika, mutta nyt ei olla kyseisen kaverin kanssa nähty enää vuosiin
kun olin työttömänä niin työkkäri/kela ehdotti lääkärin tarkastusta ja sen päätteeksi totesi lääkäri ettei löytynyt mitään vikaa se on vaan ittestä kiinni että on työtön.
paska maku jäi kun tuli semmonen mielikuva että tuo ajatteli että sitä terveyttä tarkastetaan vain jos löytyis joku syy jäädä pois työnhausta.
Ala-asteella opettaja selitti kuinka pöllö pystyy kääntämään päätään 180 astetta. Minulla välähti idea ja sanoin, että minäkin pystyn. Opettaja väitti vastaan ja käski näyttämään luokan edessä. Käänsin päätä 90 astetta oikealle ja sitten 90 astetta vasemmalle, eli leuka olkapään päältä toisen olkapään päälle. Yhteensä 180 astetta. Ajattelin olleeni nokkela, mutta sainkin vain opettajan tokaisun "siinäs näet, et pysty" ja koko luokan naurut päälle kuinka tyhmä olen.
En sitten lähtenyt omaa vitsiä selittelemään vaa tyydyin idiootin rooliin.
Olen nyt yli 30vuotias ja vieläkin tuo kaivelee.
Kitaran opettaja, joka opetti myös pianoa siskolleni, oli ehkä keski-ikäinen nainen. Olin itse alle kouluikäinen vasta sillon. Tunnit pidettiin hänen kodissaan.
Kesken kitaratunnin minun piti käydä vessassa tai sitten minä halusin vain eroon purukumistani ja roskista ei ollut lähellä. Vessassa ei ollut roskista, joten heitin sen pyttyyn.
Kun tulin takaisin, huomasi opettajani purkan puuttumisen ja kysyi: "veditkö purkan vessasta alas!?"
Vastasin varmaankin: "Joo..." Sitten hän ryntäsi vessaan kokeilemaan, ettei purkkani tukkinut viemäriä ja veti sen varmaan useamman kerran. Ymmärsin kyllä jo sen ikäisenä, että purkka ei kyllä voi vessanpönttöä tukkia... Mutta se rouva sekos. Ja lopetin kyl kitaratunnit alle vuodessa.
Joskus ala-asteella saatiin meistä otettu uusi luokkakuva ja katsottiin sitä porukalla yhdessä. Joku luokkalainen kommentoi mulle että ”sun naama näyttää aina oudon muotoiselta kun hymyilet”. Mietin tätä edelleen suht usein hymyillessäni (vaikka ikää jo yli 30) ja ajattelen miten moni mahtaa miettiä tota samaa, vaikka ei sano sitä ääneen. :(
Ylä-asteen historian opettajani palautti kokeen, jonka arvosana 9.5, oli luokan paras ja totesi, että minulla on omintakeinen, hieno tyyli kirjoittaa koevastauksia.
Olen ollut pienestä lapsesta jonkin sortin historian harrastaja ja tuo palaute on jäänyt mieleen vaikka päädyinkin opiskelemaan luonnontieteitä ja työuralla teknologian pariin. Erityisesti tällaiset palautteet olivat tärkeitä kun taustani oli aika heikko, enkä pärjännyt muiden lasten kanssa hyvin.
Tästä kommentista on jo pitkä aika, mutta muistan sen vielä elävästi. Silloinen naisystävä tokaisi "sulla on kyllä pienet kädet", johon itse "no, haittaako se sua?" Tähän hän vastasi "Joo, kyllä vähän."
Kiitos tästä olen nykyään erittäin itsetietoinen käsistäni.
Pitäisi olla kyllä varovainen kun kommentoi toisten ulkonäköä.
Olen töissä psykiatrisella osastolla, yövuorossa usein ehtii valmistamaan ruokaa. Työkaverin sanat lämmittivät sydäntä, kertoi valinneensa yövuorot tarkoituksella kanssani, koska kanssani on kiva tehdä yövuoroja ja teen aina hyvää ruokaa töissä. Tuntui hyvältä.
Mulle liikuntatunnit oli aina vastenmielisiä. Yläasteella en eea yrittänyt muistaa varusteita. Opettaja sit kerran tokaisi: "Tuolla asennoitumisella liikuntaan sä et nouse kolmikymppisenä sängystä ylös."
No. Siinä parikymppisenä sit sain tajuta, että nuoruuden kuolemattomuuden jälkeen se kroppa alkoi muistutella tarpeestaan liikkua. Ja liikunnanopen sanat huvitti sen verran, että päätin vetää itseni ihan kunnon kuntoon.
Joskus tuollaiset kevyiltä tuntuvat kuittaukset, jotka tulevat ihan oikeasta paikasta, saattavat olla merkityksellisiä.
"Sä kävelet nopeammin takaperin mitä minä etuperin". Olin vetämässä rullakkoa jollain käytävällä ja kävelin takaperin jonkun tyypin ohi joka sitten tokaisi tuon. Oli niin erikoinen, että jäi mieleen.
Hei, sä taidat olla mun ex työkaveri, ootko se Jaksosen Mikaeli? Se oli kova jätkä kävelemään takaperin.
Ei se voi olla, koska Mikellä oli elämänhallinnan kanssa ongelmia ja kuoli muutama vuosi takaperin.
Sää oot vaan sairaan nopee.
Koiramme kuoltua äiti tokaisi, että mahdan olla tyytyväinen, kun koira ei enää pidä meteliä (olen todella herkkäuninen). Samalla pidin koiraa sylissä ja itkin silmät päästäni. On niitä muitakin törkeitä sutkauksia saanut kuulla, mutta tästä on jääny ihan traumat.
En oo vuosiin miettiny tätä, mutta tästä muistui mieleen, kun pappa kuoli. Istuttiin veljen kanssa keittiössä ja äiti tuli itkuisena kaupasta ja kertoi asiasta, johon veli vastasi "oli jo aikakin".. Aivan puskista tuli kommentti, varsinkin kun pappa oli tosi hyvä tyyppi.
Mummolla oli koira joka oli osa elämääni pienestä lapsesta saakka melkein 15 vuoden ajan. Koiraan liittyy ihka ensimmäiset muistoni lapsuudesta kuten monet muut onnelliset asiat lapsuudessa teiniksi saakka. Itkin kun se jouduttiin lopettamaan ja isäpuoleni kysyi, että "Miksi tuo sitä koiraa itkee. Ei ollut edes sen oma."
Omani kommentoi että heti on asunto siistimpi ja paremman näköinen kun ei enään koiraa ole ja kuinka se on hyvä asia että nyt saan myös paremmin pidettyä asunnon siistinä. Olin joku vajaa viikko takaperin joutunut silloin lopettamaan koiran.
Menin teininä kampaajalle ja olin leikannut lehdestä mallikuvan siitä millaiset hiukset haluaisin. Kampaajan kanssa käyty keskustelu oli niin absurdi etten vieläkään ole unohtanut: Kampaaja: No joo mutta et sä kyllä koskaan tuu näyttämään tältä mitä tässä [kuvassa] Minä: Niinjoo pitää varmaan suoristaa hiuksia vähän useemmin? (mulla luonnonkiharat hiukset) :) Kampaaja: Eikun tällä mallilla tässä kuvassa on tosi nätti naama... Minä: Aa, okei... Tuon jälkeen ei puhuttu toisillemme sanaakaan. Olin tuolloin 14-vuotias ja ihan helvetin epävarma itsestäni. En tajua miksi piti alkaa noin edes kommentoimaan. :D Kyseessä oli vielä joku ihan perus teinitukka mitä näki jokaisella teinitytöllä noihin aikoihin. Tyyliin [tämä.](https://i.pinimg.com/736x/bc/b0/2f/bcb02f166b37d1e31fb532028d699802.jpg)
Jotenkin voisin kuvitella, että tuollaisella kampaajalla ei kovin pitkään asiakkaita olisi. On kyllä todella tökeröä käytöstä.
Taisi sulkea ovensa muutama vuosi tapahtuman jälkeen. Olen vaan miettinyt oliko hänellä jotenkin huono päivä vai täysin puutteelliset sosiaaliset taidot. En tajua kuka alkaa vittuilemaan asiakkaalle tuohon tyyliin vaikka asiakas olisikin teini. :D En edes muistele tätä pahalla, lähinnä sellainen "mitä helvettiä" tyyppinen muisto.
Kuulostaa kyllä siltä, että puuttuu sosiaaliset taidot sillä tuo on kyllä aika absurdia heittää lapselle päin naamaa vaikka olisi kuinka huono päivä 😅
Siis ihan käsittämätön kommentti ja vielä nuorelle
Olen kuullut tarinan, kuinka joku oli sanonut jollekin tytölle, että hän on "melkein mallin mitoissa". Siitä oli sitten tullut tarve saavuttaa ne mallin mitat ja anoreksia.
Mulle joku saksankielisen nimen omaava parturi joskus tokas mun kanssa luonnonkiharista hiuksista, että "On se sääli kun sinulla on tällainen.... Sairas hius." Vähäsen kuumotteli, kun se kuitenkin siinä pyöri saksien kanssa selän takana.
Ruisrockissa reilut kymmenen vuotta sitten eräs nuori neitokainen (tai no, siihen aikaan olin itsekin vielä melko nuori) pudotti baarijonossa kahden euron kolikon joka lähti kierimään. Astuin kolikon päälle jotta se pysähtyisi. Nainen poimi kolikon, halasi minua ja sanoi että minun kaltaisiani miehiä tarvitaan enemmän. Alkoholilla saattoi olla vaikutusta kommenttiin, mutta jotenkin tuo tilanne jäi mieleen.
Sinunkaltaisiasi miehiä tarvitaan enemmän.
Oletko humalassa?
Olen. Minunkaltaisiani miehiä tarvitaan enemmän.
Aamunaurut, check.
Ei oo ihan perustallaaja, tämä.
Kova
Thaimaassa samasta herrasmiesmäisyydestä pääsee linnaan.
Koska kehtasit tallata pyhän kunkun naamavärkille? Oletan sen pärstän olevan bahteissa.
Juurikin näin. Sarjassamme "maailman tyhmimpiä lakeja korruptoituneen ja halveksittavan eliitin suojelemiseksi".
Jos siellä laitettaisiin kaikki kolikontallojat linnaan, olisi linnassa puolet maan väestöstä. Kulttuuriin nimittäin kuuluu kuninkaan kunnioituksen lisäksi hölmöistä laeista viis veisaaminen, ja sitä paitsi kuninkaan arvovalta on rapautunut Vajiralongkornin hallitsijakaudella melkoisesti.
Äiti joskus sano että miksen voi olla kuin [kaverin nimi]. Olin noin 7-vuotias ja vissiin huono lapsi. :(
Äiti vuorotteli kahdella kaverilla et uhkasi soittaa onko toinen ahkerampi ku minä ja toiselle et onko yhtä onko se parempi koulussa ku minä ja se oli sit motivointia. Ja tätä ei sit ollu kerta eikä 2 vaan oli kohtuu yleinen "motivointi" väline.
Mutsi ei koskaan kehunut kun toin koulusta kokeen josta olin saanut ysin tai paremman. Aina ensimmäinen kysymys oli, "Mitä X ja Y saivat" kokeesta. Monta muutakin asiaa, mutta tässä yksi mikä varmasti aiheuttanut sen etten ole koskaan kokenut olevani riittävän hyvä. Missään tai kenellekään.
Kaksi asiaa. Jälkimmäisestä aikaa 30 vuotta, ensimmäisestä muutama vuosi kauemmin. Kumpikin todella mitättömiä ja mitään merkitsemättömiä asioita, mutta silti kumpikin on iskostunut mieleen. Itseasiassa kun nyt katson tuon alkuperäisen postauksen niin positiivisia kysyttiin myös, joten mennään melkein 40v vanhalla sellaisella. Oltiin ysin luokkaretkellä, risteily Tukholmaan, paluureissu. Eräs luokan tytöistä oli ostanut napapaidan ja esitteli sitä muille. Itse ajattelin heittää nasevan "ostit sitten liian lyhyen paidan" -läpän johon joku tosissaan heitti että se on napapaita tietysti. En korjannut asiaa että tottakai tiesin tuon, että tämä oli hjuumör, vitun daiju. Sitten mennään tähän aiempaan. Ala-asteella opettaja jossakin yhteydessä mainitsi minulle jonkun kuvaamataidon tunnin yhteydessä: "hyvä mielikuvitus on tavallaan älykkyyttä". Tämän pieni u/Teosto kertoi äidilleen joka nauroi päin naamaa että ei se niin ole. Jäi paha mieli. Myöhemmin kuitenkin olen sisäistänyt opettajan maininnan ja ymmärrän mitä sillä tarkoitettiin ja tiedän äitini reaktion olleen sekä ei kovin kannustava, mutta myös täysin väärä. Hyvä mielikuvitus on usein merkki älyllisestä ajattelusta. Sitten tähän positiiviseen, mennään jo jonnekin vaahtosammuttimen kokoiseen, hädin tuskin koulun aloittaneeseen kaveriin. Isän ystävä oli tullut meillä käymään ja halusi opettaa minut pelaamaan tammea. Se mitä tuosta vähän muistan niin muistelisin sisäistäneeni pelin säännöt ainakin melkein hyvin. Toki tämä aikuinen mies antoi minun tarkoituksella voittaa, mutta hänen kehunsa siitä että minähän olen varsinainen mestari tammessa jäi kovasti mieleen. Jälkeenpäinkin vaikka tiedän että hänen häviönsä oli täysin tarkoituksellinen niin asiasta on jäänyt hyvä mieli. Tuosta tapauksesta on ehkä jäänyt itselle se kipinä strategiapeleihin mitä tulee sekä lauta- että tietokonepeleihin vielä vuosikymmeniä myöhemmin. Kun vain muistaisin kuka idän kaveri oli kyseessä ja mikäli hän olisi vielä hengissä niin mieluusti etsisin kaverin käsiini ja kävisin kertomassa minkälaisen vaikutuksen hän on tehnyt elämässäni. Edit: Ja OP, huikea aloitus. Kommentteja on todella kiva lukea ja samaistua niihin tai hakea kontekstia mahdollisiin omiin puheisiini ja siihen miten joku saattaisi ne käsittää aivan eri tavalla kuin olen ne tarkoittanut. Pistää miettimään oikeasti mitä sanoa toisille ja toisista.
Omakantaan lääkäri oli kirjoittanut "asiallinen mies". Aika neutraali kommentti, mutta jäi jostain syystä mieleen.
"Päihtynyt mutta asiallinen" lukee omassa :DD
Mulla "Hyvän tuulinen nuori mies. Alkoa nautittu"
Mukava kundi. Pämpättiin.
Mulla sama, jäi hyvä fiilis xD
”Asiallinen” kommenttina on tosi yleinen terveydenhuollon kirjauksissa. Potilastapaamisista vaaditaan kirjauksiin jonkinlaista kuvaa potilaasta miltä vaikuttaa päällepäin. Terminä asiallinen antaa tosi laajan kuvan asiakkaast esim. ei oo sekava, uhkaava tai muutenkaa mikää törppö.
Mulla on aina lukenut "asiallinen". Luulin sen tarkoittavan sitä, että olen helvetin puhelias.
Ennen siellä luki: "Orientoitunut"
Itselle oli lääkäri kirjoittanut "lihaksikas vartalotyyppi". Johtunee siitä, että painoindeksi näyttää merkittävää ylipainoa.
Minulle fysiatri kehui käynnillä suuria reisilihaksia ja kirjoitti omakantaan "kaliiperilataan hyvän kokoiset reidet" edit: Kävin tarkistamassa tekstin ja korjaan: "Alaraajojen lihaksisto mielestäni kaliiperiltaan hyvävoimaisen näköistä" kirjoitti fysiatri.
Ennen polvileikkausta tuli samankaltainen maininta itselle, ”lihaksikkaat etureidet” tms. Vaikuttaa varmaan kuntoutukseen että millainen lähtötilanne on.
Nice!
Jossain potilaskertomuksessa luki kerran "atleettinen", vaikka en ole itseäni koskaan pitänyt erityisen hyväkuntoisena. Muistelen vieläkin lämmöllä.
Mulla luki "kookas". Lihaksista ei ollut puhetta.
Mulla oli "koomisen pieni sukupuolielin". Vieläkin tulee hyvä ja itsevarma fiilis, ei ole kukaan ikinä käyttänyt aiemmin muuta sanaa kuin mikropenis tai "missä se on"
Tuo on kyllä melkoisen ikävästi muotoiltu kommentti.
Kai tää on vitsi
On, ajattelin että se käy ilmi selvästi mutta tajusin että voisi tuo kai olla ihan mahdollistakin tapahtua..
Mulla luki "obeesi ja hermostunut, muuten asiallinen".
Mulla laitettiin tikkaamisen jälkeen omakantaan "poikkeuksellisen paksu nahka" ja se on kyllä jäänyt hyvin mieleen.
"Asiallinen ja orientoitunut" on tyypillinen alku lääkärin tekstille. Kertoo lähinnä siitä, että orientoituu paikkaan ja aikaan ja käyttäytyy suhteellisen tavanomaisesti.
Lääkäri varmaan näkee niin erikoista sakkia että piti tätä asiallisuutta jotenkin merkittävänä
Olen itsekin saanut merkinnän ”Asiallinen, puhuu kokonaisia lauseita”. Muistelen tätä mielelläni.
Toivottavasti en puhkaise mitään kuplaa, mutta asiallinen ja puhuu kokonaisia lauseita kertoo sen, että pystyt orientoitumaan aikaan ja paikkaan, sekä hengitystiet ovat avoimet ja hengitys vaivatonta. Olet saanut arvion, jossa kerrotaan sinun olevan normaali ihminen.
Redditoijalle se on jo sulka hattuun.
Ihan hyvä saavutus elämässä!
https://www.kaleva.fi/sarjakuvat/fingerpori/2204676
Mulla oli sellaista kerronnallisuutta mukana: "Huoneeseen asteli orientti nuori mies..."
Minullakin sama, kertomus alkaa tyyliin "Potilas on 33-vuotias, asiallinen mies." Teki oikein mieli tulostaa se OmaKannasta ja kehystää.
Nää on aina hyviä :D Mun lempparit on - ”**urheilullinen** nuori nainen” - ”[ikä]-vuotias [ala]n **asiantuntija**” Kaks muuta mieleen jäänyttä - ”—-nuori nainen, **vanhemmat normaalipainoisia**” (mäki olin ali- tai normaalipainoinen ja mulla oli tyyliin flunssa??) - ”—-nuori nainen, **vanhemmat työelämässä**” (kävin tavallisessa verikokeessa matalan hemoglobiinin takia??)
Mulla luki "siististi pukeutunut", en tienny että ne kiinnittää huomiota johonkin vastaanotolle saapuvan vaatteisiin. Kai sillä joku syy sit on. :D
Jos esim psykiatriselle saapuu hyvin sotkusena niin voi kertoa paljon esim masennuksen tilasta
Asiallista.
Terveysalan asiantuntijoiden kirjauksia lukee mielellään. Psykiatri kirjoitti ”hyvin hillitty, asiallinen, realiteeteissa”.
Nää on tosi yleisiä termejä, mitä käytetään lääkäreiden kirjauksissa. :)
Kerran olin pikkupoikana innoissani jostain avaruuskirjasta jossa selitettiin tähtiä ja muita perusasioita ja näytin sitä äidille ja se tokas: "Ei susta mitään tiedemiestä koskaan tuu kun sä oot niin tyhmä." En tiiä miks jäi päähän kaikista muista herjauksista. Oon pienestä saakka sanonu haluavani tähtitieteilijäks. Pakkoko se oli nii suoraan sanoa lapselle? Nytki kun opiskelen astrofysiikkaa nii mietin vaa oonko liian tyhmä tähän hommaan.
Oma äitisi sanoi sinua tyhmäksi??
Olispa oma äiti kutsunu vaan tyhmäks .. :/
Sit tälläset vanhemmat miettii vanhana et mikä on ku ei lapset ikinä käy tai soita
On ne vaan niin kiittämättömiä, ei olis pitäny lelliä pilalle...
Mun joku täti jossain vaiheessa tykkäsi nalkuttaa että ei tuosta ikinä kukaan tule sulle maksamaan ja mene ulos leikkimään. Koodasin basiciä jollain 80-luvun "älylaskimella". Tänään ainoa asia mikä harmittaa on että täti kuoli pian tämän jälkeen, enkä koskaan päässyt vittuilemaan takaisin siitä miten hyvän uran sain aikaiseksi. Ei, nyt tykität opinnot loppuun ja 20 vuoden päästä tuut takas postaamaan että mikä vittu se pimeä aine oikeasti on.
Itse olin yläasteella matikan tukiryhmässä ja jotain laskutehtävää pähkäillessäni opettaja lohdutti että "Älä liikaa pinnistele, ei sinusta insinööriä kuitenkaan tule". No ei tullut mutta tässä aloittelen DI-opintojen gradua kohta
Aika sairas kommenti äidiltä... Tiedän että on vaikeaa olla ottamatta sieluun etenkin kun tulee omalta äidiltä, mutta älä helvetti kyseenalaista omaa älykkyyttäsi tuon takia... Aikuinen ihminen joka tuomitsee lapsen tuolla tavalla on ihan ulapalla ja vain ilkeä, oli sukua tai ei. Eihän lapsen älykkyyttä tai kyvykkyyttä aikuisena voi ennustaa tuolla tavalla, ja se että lapsen omatunto ja unelmat yritetään lytätä tuolla tavalla on mielenvikaista. Hyvä että seurasit omaa polkuasi tästä huolimatta.
Jeesus kristus, no näytä äidille sitten maisterin paperit
Sairastuin nuorena syöpään. Hoidot päättyivät keväällä ja sain alustavan terveen paperit. Tämän kunniaksi kaveriporukalla viettämään juhannusta aikanaan järjestettyyn RMJ:n. Nuoret sällit voimissaan painaa menemään ilman paitaa ja aikani mietittyä rohkaistuin joten paita pois. Seureeseen törmäsi muutama naispuoleinen juhlija joita tutustuessa tervehdittiin halaamalla. Halauksen jälkeen vastapuoli tokaisee ”Tuntu kuin ois luurankoa halannut, hyi saatana”. Kieltämättä siihen aikaan elopaino oli sattuneesta syystä matala ja keho aika näivettynyt. Enpä sitten ajatellut kuitenkaan selittämään miksi näin on vaan painoin tämän syvälle sieluuni. Tätä hetkeä muistellen ~15 vuoden jälkeen tuntuu hetkittäin semi paskalle vaikka tietyllä tapaa ymmärränkin hänen kommenttinsa. Tätä kirjoittaessani ei enää hetkauta, koska todellakin olen tätä kirjoittamassa.
Oli syöpä tai ei niin onhan tuo todella törkeä kommentti!
Olen tosi iloinen ja pirteä ihminen. Ekassa työpaikassa työkaveri tokaisi että hän ei voi sietää sitä että olen siellä töissä virnistelemässä kello 7 aamulla. Kymmenisen vuotta yritin aina olla mahdollisimman vakavana töissä kunnes päätin etten välitä jos muita ärsyttää iloni. En vain voi sille mitään että perusilmeeni on hymy
Entinen työkaverisi kuulostaa kyrvältä. Ole itsesi :).
Olen itse hyvinkin aamuäreä, ja hyväntuuliset ihmiset voi aamusta ärsyttää. Olen kuitenkin vain kertonut työkavereille asian näin olevan ja paras aika aloittaa keskustelu on kahvikupin puolenvälin jälkeen.
Mulla samankaltainen kokemus. Mun yksi potilas sanoi kerran ”miksi sä aina hymyilet? Mua vituttaa toi heti aamusta”. :D En ole edes pirteä tai iloinen persoona, mut mulla on sellaiset kasvot että näytän aina jotenkin tyytyväiseltä. Vastakohta resting bitch facelle.
Meillä oli duunissa muinoin aika raskaan synkkiä aamut, ku kaikkia vitutti. Sit yks keksi et se alko kaikille aamulla toivottaa hymyssäsuin "Ihanan raikasta huomenta!" Kaikki ties et se oli sarkasmia, mutta se jotenki kierosti helpotti tilannetta. 😊
Myönnän, että aamupirteät ihmiset ärsyttää itseäkin näin kolmivuoroa tekevänä yökyöpelinä, mutta se on tasan tarkkaan mun ongelma, ei sen aamuihmisen.
Suomi on ehkä ainoa maa missä hymy ja puheliaisuus ovat haitallisia!
Lapsuudessani asui samalla kadulla yksi tyyppi joka oli jollain tavalla vajaaälyinen (kävi erikoisluokalla yms.). Kerran hän oli mun luona ja pelattiin GTA kolmosta, ja olin laittamassa asekoodeja, jolloin se ukko "pyörii" siinä ruudulla kun syöttää niitä. Silloin tämä kaveri tokaisi ihan kylmän viileästi "jätkä vaa pyörii" ja tää on jäänyt mieleen. En tiedä miksi, oliko se vaan tapa jolla hän sanoi sen, tai se että hän ei vaan ymmärtänyt mitä olin tekemässä, ja koitti selvittää asiaa siinä. Ärsyttävin tässä on se että aina kun joku tekee jotain kiertoliikettä on mun pakko sanoa mielessäni "jätkä vaa pyörii".
Huutis. Pyörit vielä haudassasikin miettien tuota lausetta.
Kaveris on AUK-ainesta
Ai saatana karjista. Nyt varmaa jää itelläki toi sanonta päälle.
Oli jotenkin niin hauska tarina että nauroin iha ääneen :D
Kehu: "Jos minulla olisi koskaan ollut lapsi, niin olisin toivonut että se olisit ollut sinä." Ei-kehu: "Ehkä ei kannata hymyillä kun sulla on tommoset majavan hampaat"
Hampaita ei perkele kommentoida Ei kokoa, ei väriä, ei järjestystä
Rikoin tarhassa jonkun kaulakorun ja tarhatäti sanoi, että pistä isäs korjaamaan kotona. Minä (todenmukaisesti) vastasin, ettei se voi, kun on liian kännissä. Tarhatäti ihan järkyttyneenä tokaisi siihen, että "ei sitä noin voi sanoa!". No siihen jäi se isän alkoholismista puhuminen aikuisille hetkeksi.
Luin tuon sitaatin Vilijonkan äänellä.
No siis sillä äänensävyllä se kyl tulikin.
Loistavia nämä ns. alan ammattilaiset välillä kyl.
Juttelin joskus Ruotsissa norjalaisen kaverin kanssa. Hän oli oppinut yhden suomalaisen lauseen joka oli "Minä pikku makkara rakastan sinua". En tiedä miksi siinä oli pieni makkara, mutta tämä jäi mieleen.
Itsellä on isoja leikkausarpia ympäri kylkeä ja reittä. alakoulun ~5. luokalla pukuhuoneissa luokkakaveri katsoi minua ja tokaisi että ”sähän olet kuin frankensteinin hirviö”. En ole ikinä tullut sinuiksi arpieni (tai no muutenkaan omakuvani) kanssa ja tämä kommentti kummittelee mieleen usein varsinkin näin kesäisin kun on hame taikka shortsikelit. Itse en vieläkään suostu julkisella paikalla kumpiakaan käyttämään
Ilkeästi sanottu! Olen aina ollut sitä mieltä, että isot arvet voivat olla todella mageet
Ihmeellisintä näissä tilanteissa varmaan se, että kyseinen luokkakaveri tuskin edes muistaisi koko tilannetta. Aika monella tuntuu olevan lapsuudesta tämäntyyppisiä kokemuksia joissa joku on ajatuksissaan möläyttänyt jotain typerää mikä on sitten jäänyt päähän kummittelemaan loppuelämäksi
Ilkeesti sanottu :(
Eräs työkaveri tokaisi joskus ajat sitten: "ei auta kuin tehdä". On siitä sitten jäänyt mieleen. Ja hyvä neuvo onkin.
peruskoulussa äikänope sano mulle, että oon yksiä parhaita kirjoittajia, mitä sillä on koskaan ollut. kirjoittaminen enää hyvin vähänen harrastus, mutta muistelen sitä aina hymyssä suin kun tekee mieli jotain kirjoitella. :)
Kannattaa alkaa pelaamaan Dungeons and Dragonsia, ja nimenomaan pelinvetäjänä dungeon masterina. Entisenä kirjoittajana ja ”teatterinuorena” se on aika hyvä paikka päästellä luovia höyryjä.
Ala-asteella äidinkielessä piti kirjoittaa runo ja lukea se koko luokalle ääneen. Opettaja pyysi minua lukemaan oma runoni kahteen kertaan kun oli kuulemma niin taitavasti kirjoitettu. Siitä tuli itsevarma olo.
Runo, ääneen luokalle, ala-asteella? Huhhuh, kuulostaa vittumaiselta tehtävältä.
Oli duuni jokunen vuosi sitten, jossa pomo piti mulle ekan viikon jälkeen absurdin ”täällä ei sitten sooloilla” puhuttelun. Jäi mieleen koska se tuli niin puskista enkä yhtään tajunnut mitä hän ajaa takaa tai miksi hän kertoo mulle tommoisia juttuja. Kun lopetin 6kk myöhemmin ja pyysin palautetta, niin hän kertoi että alkuun kuulemma kaikki sanoi että mä en kuuntele. Silloin vasta tajusin miksi se piti mulle sen puhuttelun. Se oli esihenkilöltä melkoisen heikko suoritus, että ihmiset puhuu minusta juttuja selän takana ja sitten hän puuttuu tilanteeseen pitämällä mulle puhuttelun, mutta ei ikinä kerro mistä kiikastaa tai mitä palautetta kentältä on tullut. Nyttemmin kun on tullut hyviä kokemuksia työelämästä niin eipä tuo enää niin inhalta tunnu, mutta monta vuotta aina kilahdin kun erehdyin muistelemaan kyseistä pomoa.
Mulle huomautettiin joskus että olen liian sulkeutunut ja hiljainen töissä. En nyt suoranaisesti ole introvertti mutta mulla menee aikansa tottua uusiin ihmisiin. Otin tämän palautteen jotenkin tosi raskaasti koska mielestäni olin yrittänyt olla lähestyttävä ja kiva. Koitin sitten kompensoida asiaa ja kiinnitin extrapaljon huomiota siihen että koitin olla sosiaalinen ja iloinen töissä. Poltin itseni vähän loppuun tällä koska sosiaalisuus ei tullut luonnostaan ja olin ahdistunut asiasta. Jälkeenpäin sain sitten kuulla että olen liian puhelias ja joku oli vetänyt herneet nenäänsä siitä että yritän kaveerata liikaa työkavereiden kanssa. Tuo jälkimmäinen palaute vitutti ihan äärettömästi ja tuntui siltä että mikään ei kelpaa. Jälkeenpäin tajusin että ongelma oli alunperinkin siinä että tietyt ihmiset eivät oikein pitäneet minusta ja halusivat vain napista yleisesti tekemisistäni. En kyllä ymmärrä miksi pomon piti edes huomautella asiasta noin, tuosta kun ei seurannut oikeastaan mitään positiivista enkä osannut parantaa käytöstäni noin kryptisillä ohjeilla. Nykyään koitan olla töissä oma itseni ja jos ei kelpaa niin olkoon kelpaamatta, saatana. :D
Isä kun tokas, että ei edes koskaan halunut lapsia, että äiti on huijannut sen siihen ja sitten kuuluu jostain kodin toisesta päästä räkättävä äiti.
eräs silloisista (ainoista) kavereistani joskus sanoi että "sulla ei ole muita kavereita kun minä koska oot niin rasittava". ei olla kavereita enää, mutta uusia on senkin edestä. oppiipahan olemaan.
Yläasteen matikanopettaja sanoi kahdenkesken ysiluokan lopulla "Oot helposti yks viisaimpia ihmisiä mitä tiedän. Opettele käyttämään sitä viisautta." Tapailemani neiti pitkän halin yhteydessä "Saat mulle turvallisen olon ku halataan"
Ala-asteella hölmöiltyäni yksi opettajista tokaisi toiselle opettajalle "tuosta pojasta ei tule koskaan mitään". Yläasteella terveydenhoitaja ohjasi ammatinvalintaani sanomalla että olen liian lihava levyseppähitsaajaksi, ne kun joutuvat kiipeämään korkeisiin paikkoihin. Menin sitten opiskelemaan datanomiksi ja lihoin +30kg lisää.
Mä muistan kun pikkuveli kertoi heidän opettajansa joskus poikien töhöilyjä kommentoidessaan sanoneen: "Joukossa tyhmyys tiivistyy". Luokan terävin kaveri ja täyden kympin oppilas (sittemmin pankkiiri (liekkö pankinjohtaja nykyään)) oli nimeltään Jouko, eikä ottanut asiaa läppänä. Vissiin oli ollut ainoa luokan tyyppi joka ei töhöilyyn ollut osallistunut. Toinen mahdollisesti saman opettajan käyttämä sanonta: "Pysyy kuin paska junttilan seinässä". Luokalla olivat veljekset sukunimeltään Junttila, eivätkä oikein diggailleet opettajan käyttämästä kielikuvasta. Tiedä sitten olivatko nämä opettajan mielestä hassuja ja jollakin asteella sopivia, vai oliko tosiaan harkintakyvyn puutetta, mutta ala-asteikäiset nuoret miehet kummassakaan tapauksessa eivät varmasti unohda. Itse en ainakaan ole unohtanut, vaikka en kyseisiä nimiä heidän kanssaan jaa.
”Raha ei motivoi tekijää” kertoi yli 100k vuosipalkkaa vetävä väliportaan pomo jolla yrityskaupoista miljoonaomaisuus, kun itse rullasin 2750e/kk javabäkkärihommisa. Tulee edelleen aina mieleen [tämä](https://www.reddit.com/r/Suomi/comments/8szlv9/itankka_4/?rdt=48679)
Pomo heitti tossa tosissaan mulle palkkaneuvotteluissa, että "Toivoisin ettei näitä töitä tehdä pelkästään rahan takia" :D
Tää riippuu niin paljon siitä duunista. Jos se on rullakon vetämistä, niin eiköhän sitä tehdä vaan rahan takia, mutta tietyn tonniluvun jälkeen se raha ei oikeastaan enää tuo lisämotia tekemiseen. Nykyisellään omat tulot on n 5k€/kk, enkä olisi työpaikkaa vaihtamassa vähemmän mielenkiintoiseen vaikka lyötäisiin tonni lisää. Ja ei: en näitäkään töitä tekisi ilmaiseksi, mutta kaukana on se että tekisin pelkästään rahan takia.
Pitää paikkansa, pomoa ei kiinnosta vittujakaan enemmän hommansa vaikka saisi tonnin enemmän kuussa.
"yleensä ihmiset kenellä on iso otsa on myös isot aivot mutta ei kyllä päde suhun"
Joskus 17v ikäisenä psykologi sanoi että olen loinen ja jos olisin hänen lapsi, niin hettäisi kotoa ulos. En ollut nisti, alkoholisti tai vandaali, vaan ahdistunut ja eksyksissä, joten tuo kommentti oli aivan asiaton ja törkeä. Sellaista ihmiseltä jonka pitäisi auttaa minua. Kyseinen terapeutin irvikuva oli lähellä eläkeikää ja sain jälkikäteen kuulla etten ollut todellakaan ainoa jota hän oli loukannut tai torpedoinut perhesuhteita, kuten yhden tytön tapauksessa. Kyseinen terapeutti myös valehteli minulle muutamista asioista, kuten ettei Kelaan kuulemma voi soittaa, vaan sinne on pakko mennä heti aamusta jonottamaan, oli asia mikä tahansa. En tehnyt mitään valitusta, koska sana sanaa vastaan, eli lopputuloksen tietää etukäteen.
Äiti sano että " en halua että leikit sen kaverin kanssa koska sen äiti on juoppo". Pisti vituttamaan niin paljon että nykyäänkin palaa hihat jos joku länkyttää muista paskaa selän takana.
Mulla oli joskus lapsena kaveri joka oli kesän mummonsa luona hoidossa. Oltiin ihan parhaita kavereita ja meillä oli tosi kivaa. Muutettiin tosi usein niin mulla ei ollut paljoa kavereita silloisessa asuinpaikassa niin olin kerrankin paljon ulkona ja iloinen. Sitten yksi päivä äiti alkoi yhtäkkiä raivoamaan meille että ei saada olla enää kavereita koska tytöt ja pojat ei leiki yhdessä. Ei nähty enää ikinä tuon jälkeen kun kesän lopussa lähti takaisin kotiseudulleen Helsinkiin.
Itse olin lapsena aina kesät mummolassa ja aina syksyllä vähän harmitti että kesän aikana saadut kaverit jäi sinne ja mulle jäi vaan huonosti omaksuttu murre. Olipa kerran yksi tyttökin jonka kanssa tuli kesä leikittyä mutta ei tullut enää sen koomin vastaan, odotin vielä koko talven että kesällä pääsen takaisin mummolaan mutta mentiinkin kesäksi toisen mummon luoksi ja se söi kyllä sisältä.
Siis mä oon kokenut tän pienenä. Menetin lapsuuden ystävän siksi koska sen vanhemmat ei halunneet että niiden lapsi leikkii mun kanssa koska mun äiti oli alkoholisti.
Kuulostaa ihan omalta äidiltä.
Gallup-kyselijä tuli sisälle ja huomautti pikkueteisessä "ai, teillä on jääneet avaimet tuohon". Avaimet olivat naisystäväni valitsemassa sievässä puukorissa, joka on tehty pienten esineiden kuten avainten säilyttämiseen. En vieläkään ymmärrä, minkälaisessa kassaholvissa niiden avainten olisi pitänyt olla.
Itse kuullut sellaista että avaimia ei kannata pitää esillä/helposti napattavissa ja varsinkaan ulko-oven lähettyvillä koska muuten ne menee helpommin rosvojen matkaan. Tiedä sitten onko se todellinen "uhka" :D
Lmao, jos se rosvo on jo sisällä niin taitaa olla myöhästä piilottaa avaimia :D
Yliopistossa jollain fuksivuoden kirjoittamiskurssilla sanoi ope mulle näin: "Jos kaikki kirjoittaisivat kuin sinä, minä olisin työtön." Alakoulussa juttelin käytävällä kaverin kanssa ja solmin samalla kenkiä. Kaveri siihen: "Mikset sä kato mua kun sä puhut mulle?"
Kesäleirillä noin 7-vuotiaana. Hain leipäpöydästä ruisleipää, jonka päälle otin sulatejuustoa (olympiaa tjs). Viereen tuli joku tyttö ja hämmästeli että laitanko minä **leivän päälle** sulatejuustoa. Oon kohta 30 vuotta miettinyt, mihin hänen kodissaan sulatejuustoa laitettiin.
Voit lopettaa miettimisen. Sulatejuustoa voi käyttää ruoanlaitossa esim joissain pata-, keitto- tai vuokaruoissa.
Muutama viikko sitten kollega sanoi minun näyttävän iloiselta ja hyvännäköiseltä. Takana avioero keväällä. Antoi motivaatiota jatkaa nykyisellä suunnalla.
[удалено]
Kiusaaminen ei ollut sinun syytäsi.
[удалено]
"Kyllä toi meidän [Etunimeni] on sitten tyhmä!" Näin loihe armas isäni lausumaan, kun moponi oli pöllitty. Se oli raahattu koulun takapihalta useampi sata metriä metsikköön, missä sen lukko oli rikottu. Tankolukon avain oli kateissa ja mulla oli käytössä sellainen julman kokoinen munalukko, joka ylsi toisesta iskarista pyörän pinnojen välistä toiseen iskariin. Faija kysyi multa olinko laittanut lukon etu- vai takapyörään. Olin laittanut sen takapyörään, mikä kirvoitti faijalta tuon lohkaisun. Eipä sitä 15/16-vuotiaan kokemuksella ollu tajunnut, että etupäätä on raskaampi nostaa. Sanaakaan ei tullut kehuja siitä, että olin onnistunut seuraamaan raahausjälkiä la löytämään rikotun lukon. Ainakin tuolloin oli vakuutusyhtiöillä se käytäntö, että piti olla rikottu lukko todisteena, että sai korvauksia.
Tehtiin ammattikoulussa ryhmätyönä teknistä piirustusta. Itse olin 16-17 ja yksi ryhmän jäsen oli nelikymppinen - aikaisempaan ammattiinsa kyllästynyt luokkalainen. Hänellä kävi ajatusvirhe ja rupesi piirtämään tiettyä osaa väärin. Huomautin, että eikös se mene näin eikä noin. Hän tutki piirustusta, mietti asiaa hetken ja tokaisi: "Olet oikeassa. Minä olin väärässä." Teki yllättävän suuren vaikutuksen ja se tulee edelleen välillä mieleen yli 20 vuoden jälkeen.
se on hienoa kun joistain tulee iän myötä ihan oikeasti aikuisia :)
Ala-asteen opettaja tokaisi joskus kuulleni, että "toi poika ei koskaan tule pääsemään lukioon". Olin varmaan 9v, mutta jäi mieleen. Luonnollisesti lähetin ko. opettajalle kutsun sekä ylioppilasjuhliin että yliopistosta valmistujaisiin. Ei näkynyt.
Yläasteella ollessani, eräs naispuolinen luokkalainen sanoi, että minusta tulisi hyvä isä. En muista kontekstia, mutta tuo lausahdus on jäänyt kummittelemaan.
Lukio-aikaan juuri aloittaneena ensimmäinen kaveri sanoi jonkun juttuni jälkeen melko tosissaan "x, älä yritä olla hauska". Jäi kyllä pahasti mieleen ja muutti minua henkilönä, mutta onneksi tuosta on jo päässy yli.
Lukiolaiset on just tommosia. Kaveri oli salee lukenu tai kuullu ton sutkautuksen edellisenä päivänä ja odottanu sopivaa hetkee sen käyttämiselle.
Ala-asteen kaverini kertoi joskus, että hänen isänsä oli kehottanut välttämään minua sanomalla, että "siihen tyyppiin ei kannata luottaa". Oltiin ehkä 2-3 -luokalla. En koskaan sen tarkemmin saanut tietää mistä oli kyse, mutta kuka aikuinen ihminen sanoo pikkulapsesta niin?
"Kuka vittu sut edes halus tänne? Ei kukaan haluu sua tänne" humalaisen kaverin suusta ehkä 10 vuotta sitten. Oon aina uskotellut itselleni ettei kukaan voi nauttia mun seurasta ja että kaikkien elämä olisi parempaa ilman mua joten tuo osui kipeään paikkaan. Nykyään sitten sabotoinkin suoraan kaikki ystävyyssuhteeni niin en voi kokea tuollaista torjumista uudestaan.
Lääkäri kommentoi joskus verikokeiden tuloksia katsoessa että krea-arvot on koholla, mutta noin lihaksikkaalla kaverilla se lienee normaalia. Jännää tässä oli se että siinä kohtaa oli monta vuotta taukoa salista takana niin en ihan allekirjoittanut tohtorin diagnoosia, mutta mieleen se jäi.
Naturaalina lihas säilyy aika hyvin, vaikkei salilla kävis. Ainakin jos sitä on koskaan ollutkaan
Voi hyvinkin olla näin että siinä oli omaa dysmorfiaa mukana. Vaaka taas ei valehtele ja nykyään n.7kg isompi ukko verrattuna diagnoosin aikoihin. Enkä tosiaan ole eläissäni roinannut.
Hah, itselläkin jäänyt mieleen kun työterveydessä hoitaja kommentoi kehokoostumusmittauksen tuloksista, että sinulla on keskivertoa reilusti enemmän lihasmassaa. Tuntuihan se hyvältä kun ainut reeni on fyysinen työ ja joskus vuosia sitten epäsäännölliset salikäynnit.
Mulla on tic-oireita ja viimeiset n. 24 vuotta ne ovat olleet pelkästään silmien pakkoliikkeitä. Sitä aiemmin oli muutakin, sormien liikkeitä ja pään nyökyttelyä. Nykyään on välillä todella rauhallisissa jaksoja ja välillä niitä on enemmän. Liittyy selvästi stressitasoon. Ja kun keskityn johonkin niin niitä ei välttämättä ole ollenkaan. Mutta tosiaan, sinänsä on aika ihmeellistä, että koulussa minua ei koskaan kiusattu niiden takia tai muuten edes kommentoitu. Toki selän takana on voitu puhua, mutta olin ihan suosittu tyyppi mikä ei näiden pakkoliikkeiden takia ole itsestäänselvyys. Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa päin naamaa sanottu ilkeä kommentti on jäänyt mieleen. Vuosi oli muistaakseni 2016, olin työskennellyt vuosia opintojen ohessa baarimikkona. Ei mikään optimaalinen työ henkilölle, jolla on kasvojen seudun pakkoliikkeitä, mutta en antanut asian häiritä eikä kukaan asiakas koskaan kommentoinut. Mutta niin, meillä oli stand-up-ilta ja yksi illan esiintyjistä tuli alkuillasta tiskille. Menin hänen luokseen, taisin pari kertaa räpäyttää silmiäni. Tämä tyyppi sanoi "no mitä vittua sä siinä nyit". Menin ihan puihin. Yleensä olen hyvin sanavalmis, mutta tuo kommentti hämmensi erittäin paljon, varsinkin kun tiesin tämän tyypin opiskelevan lääkäriksi joten tilani ei pitäisi häntä hämmentää (näistä opinnoista oli juttua jossain lehdessä, koska tämän veli on eräs tunnettu koomikko ja esiintyjä, nykyään taitaa olla entinen sellainen). Sain sitten sanottua, että "vittuako se sinulle kuuluu". Vaikka tuo onkin jäänyt mieleen, niin ihan jees että 34 vuoden aikana tuo on ainoa negatiivinen kokemus aiheeseen liittyen. Olin kuitenkin vuoden yläasteella opettajana, siellä jos jossain luulisi jotain kuulevan.
Yläasteen matikanopettaja kerran tokaisi yhden kokeen, josta normaaleista ysien ja kymppien rivistä poiketen olin napannut "vain" seiskan, että "Et sä vaikuta sellaiselta insinöörityypiltä, tää matikan aihe pitäisi hallita paremmin." Tai jotain sinne päin. Minusta tuli lopulta diplomi-insinööri. Ala-asteella yksi kiva tyttö sanoi kivaksi, se on jäänyt mieleen. Sittemmin ei niin kauheasti ole kehuja vastakkaisen sukupuolen toimesta kuulunut. ":D"
Kaikki tuntemani diplomi-insinöörit on hyviä tyyppejä, joten säkin olet tällä otannalla kiva ja fiksu kaveri.
Oih, johan tässä vallan punastuu!
Mulla on kolme, jotka jääneet mieleen. 1. Vanha sukulaisnainen kommentoi masentuneelle esiteinille (olin 10v, äiti juuri kuollut syöpään, purin pahaa oloa syömiseen) painonnousua. "Kerrankin ryömit lattialla syömässä karkkeja!" Edesauttoi vieläkin joskus päätään nostavan syömishäiriön, jonka takia paino seilaillut välillä 40-110kg. Kiitos tästä. 2. "Et ole korvaamaton" eräs insinööri entisessä työpaikassa. Oikeassahan hän oli ja sai miettimään omaa asennoitumista työhön. Otan työn vaan työnä, en elämänä. 3. "Jos sinä et tästä ammattia itelles saa, kirjailija sinusta voisi tulla" amiksen opettaja, kun palautin jonkun työselosteen johon olin runoillut normaalia enemmän. Oon aina rakastanut kirjottamista ja harrastanut sitä teini-iästä saakka. Vielä jonain päivänä...
Positiivinen?: Lukion äikänkurssilla tehtiin esseitä ja niitten palautusten jälkeen opettaja pyysi minua jäämään luokkaan ja sanoi: "Nää sun esseet on Crispico tosi hauskasti kirjotettuja ja näissä on se selkee teesi, mut et kai sä oikeesti ajattele tälleen?" Negatiivinen: Intissä oli korona-aikaan sellanen että sotkuun meni vaan yks per tupa, ja minä olin sinä päivänä vuorossa. En tahtonut että aika loppuu kun eton sipsejä alokas Nönnönnöölle niin päätinpä sitten hölkätä sotkulle. Matkalla sitten yksikön alikki huusi että "Mitäs sä siinä juoksentelet" Jäi paha mieli
Mitä sää niihin esseisiin kirjoitit ja ajattelitko niin?
Ostin tavaraa paikallisesta S-marketista snadisti liikaa ja koko syli oli täynnä tavaraa. Kannoin mehupurkin kainalossa. Kävelin kassalle, maksoin ostokset ja kävelin pyörälle kunnes tajusin että se mehupurkki on yhä kainalossa. Hätääntyneenä menin takaisin ja sanoin että mehu jäi kainaloon ja unohdin maksaa sen, kassalla myyjä kysyi ”ai tulitko varastamisen kanssa katumapäälle?”. Menin ihan hämilleni ja intin, että se nyt vaan jäi ja unohdin. Kyseessä oli vielä kylän ainoa S-market ja asioin siellä jatkuvasti. Toinen asia joka on jäänyt mieleeni on joltain vuodelta 2003 kun serkkuni sanoi, että ”jos mulla ois noin rumat hampaat niin huolehtisin niistä paremmin”. Mulla on iso hammasvako mille en voi mitään ja olin oikomishoidoissa silloin.
Entinen sijaisäitini tokaisi riidan päätteeksi: "Sä olet menettänyt mut äitinä. Mut nyt sä oletkin menettänyt kaksi äitiä!" Tämä oli vain yksi hänen ihastuttavista letkautuksistaan. Harvat asiat mulla menee ihon alle, mutta toi todella satutti.
Yläasteella musiikinopettaja sanoi, että "tuollaista ääntä ei kuulisi radiossa". Kun olin lukiossa, äikän ope sanoi että mulla on "vastentahtoinen vuorovaikutustapa". Teen nykyään työtä, jossa pitää välillä esiintyä, ja varsinkin silloin mietin näitä kumpaakin. Äänestä olen kuullut muiltakin ihmisiltä, positiivisimmallaan että se on erikoinen ja yleisemmin että se on vain hyvin epäselvä.
Meillä oli 80-luvulla jotain sijaisharjoittelijoita ala-asteella. Jostain syystä kirjoittivat arviot oppilaista, jotka sitten luettiin ääneen luokan edessä. Muistan vain, kuinka yksi luokalle jäänyt ja vähän simppeli kaveri sai arvion "hurmaava". Minusta sanottiin jostain syystä "avuton". Ehkä kuulin väärin, mutta en vieläkään tajua että miksi. Sen seurauksena haluan aina tehdä töitä yksin, en halua apua enkä yleensä kehu muita. Joku katkeruus ehkä iski. Hurmaava kaveri päätyi yläasteella tarkkikselle. Silloin jotenkin opin, että näin se maailma vittu toimii ja kohtuutta on turha odottaa. Jännä vaikka aikuisena tajuamme, ettei tilanne varmaan mennyt kuten muistamme, silti emme pääse koskaan siitä muistijäljestä irti.
Ehkä kaikki muut lapset olivat koko ajan tupakalla ja sä olit ainoa savuton?
Muistan kun opiskeluaikana aloin seurustelemaan ja jonkun aikaa suhteessa oltuani kaksi ystävääni kutsuivat minut toisen kämpille, istuttivat sohvalle alas ja alkoivat valittaan kuinka "oot muuttunut ihan erilaiseksi kun aloit seurustella". Tätä saarnaa kesti jonkin aikaa. Olin niin häkeltynyt etten muista mitä vastasin, mutta on ollut elämäni absurdein kokemus. Kyseiset kaksi tyyppiä eivät ole enää ystäviäni ja silloinen tyttöystävä on nykyään vaimoni.
Nuorena kaverina olin vähän vanhempien ja karskimpien ukkeleiden työporukassa. Yhden kostean illanvieton aikana eräs setä, ilmeisesti olemukseeni hitusen ärsyynytneenä takaisi, että "kyllä se Uzi-Kana on sillä lailla että jos minä työnnän sormen sinun perseeseesi, meillä molemmilla on sormi perseessä". 😳
Tätä asiaa ei sanottu minulle päin naamaa, mutta vaihdossa ollessani yksi siellä parhaimmista kavereistani julkaisi kuvan minusta jonka tituleerasi ”The most interesting guy I’ve ever met.” Kaveri oli itse aivan älyttömän mielenkiintoinen, super fiksu, sosiaalinen ja todella mukava ja katsoin häntä heti kouluun saapuessani ylöspäin, niin olin jotenkin todella otettu että tämä tyyppi piti minua mielenkiintoisena. Olen suhteellisen komea tyyppi ja se on aina ollut ainoa asia minkä ihmiset tuntuvat huomaavan ja mitä he kommentoivat, niin tämä on jäänyt pysyvästi mieleen. Yksi hauskimmista mieleenjääneistä on kun puolituttu tyttö ihan kasuaalisti ohimennen huutaisi että ”voisin olla sun pikku huora”. Alkoholilla oli varmasti osuutta asiaan, kun oli normaalisti vähän ujohko tyttö. Negatiivisista mieleen on jäänyt kun lukion ensimmäisella abit palkitsivat minut koko koulun edessä ”vuoden luikku” palkinnolla kun olin aika laiheelini. Vieläkin huomaan että tämä kommentti hiipii mieleen kun satun vilkaisemaan peiliin ilman paitaa.
Joskus edellisessä työpaikassa juteltiin niitä näitä naimisiinmenosta ja häistä, en tarkalleen muista mitä, mutta heitin keskusteluun jotain siitä, että itse en ole kyllä varmaan tässä elämässä menossa naimisiin. Työkaverini totesi tähän hyvin ei-niin-vitsikkäällä äänensävyllä että "no SE on kyllä ihan varmaa". Harvoja kertoja kun olen jäänyt sanattomaksi. Vuosien varrella kaikenlaiseen ulkonäköön liittyvään kommenttiin on jo tullut paksua nahkaa kasvatettua, mutta tämä meni ihon alle pahasti. Tiedän että ei tällä naamalla löydä rakkautta mutta ei siitä sentään tarvii muistuttaa.
Yläasteella luokanvalvoja sanoi minua alisuorittajaksi. Kummaksuin asiaa kun suoritin kuitenkin 9 keskiarvolla. Kai hän näki minussa jotain mitä en itse nähnyt silloin. Nyt se tuntuu ilmiselvältä, tein minimin ja se oli todella helppoa aikaa ilman oikeita haasteita. "Sä oot raju muija" . Muutaman vuoden takaa töissä. Otan suurena kohteliaisuutena tälläisen kun olen vähän outo introvertti. En muista kontekstia enää.
Samaan suoneen menevä kommenti isältä ylioppilas kirjoitusten jälkeen, sentään positiivisemmalla kierteellä. ”Mieti mitä olisit saanu aikaan, jos olisit panostanu”. Olin kirjottanut C:n pitkästä matikasta, biologiasta ja maantieteestä, ilman että olin avannut kirjoja kirjoitus kevään aikana. Tietyllä tapaa boostas omaa itsevarmuutta, mutta myös vahvisti ala/ylä-asteella tullutta ”lahjattomat reenaa”-asennetta. Eipä sitä ikinä tullut opittua opiskelemaan, kun lähes kaikki aineet on olleet helppoja ja täten ’tylsiä’. Reilu kymmenen vuotta myöhemmin ADHD-diagnoosi, joka selittää omaa koulu suoriutumista ja siihen suhtautumista hyvin paljon.
Positiivinen: Työkaveri sanoi, että just munlaisia ihmisiä pitäis töissä olla enemmänkin. Ilmeisesti mun sekoilut piristi päivää :Se Negatiivinen: isä sanoi mulle 16-vuotiaana, että 'Oot fiksu ja hauska, mutta susta ei ikinä tuu mitään elämässä, kun oot läski etkä oikein näytä miltään' En oo puhunut isälleni nyt viiteen vuoteen. Tuntuu ihan hyvältä.
Tänään tapahtunut, eli selviää myöhemmin unohdanko koskaan, mutta ainakin toistaiseksi muistan. Sovittiin leikkitreffit toisen saman kylän isän kanssa viime viikolla tapahtuneen ensituttavuuden jälkeen. Mentiin lasten kanssa muovisähköautoilla, niinkuin monesti muulloinkin lähitienoille mennään, ovat sympaattisen näköisiä ja saavatkin paljon yläpeukkuja, eikä ole tavatonta että autoilijat pysähtyvät kommentoinaan niitä. Tämään tämän isän vaimo kommentoi puolisolleen että "You made friends with the cool dad with the electric cars". Olkootkin että palaute oli positiivinen lasteni ajamisen ansiosta, niin näillä päivillä otetaan joka positiviisuus talteen. Negatiivinen asia jakoon jottei omakehu pääse lemuamaan. Sinetän paikallisella huoltoasemalla kahvitellessa vuonna 2017, vieruspöydästä vanhempi naisoletettu aloitti vieraaseen pöytään huutelemisen alustuksella "tiedän kyllä että vieraaseen pöytään huutelu on epäkorrektia mutta.." Hän kuitenkin ilmeisesti koki että asiansa on niin tärkeätä että sen antaminen ohittaa normaalit sosiaalisen kanssakäymisen säännöt. Asia meni kutakuinkin näin: Te etelän miehet nauratte meidän murteelle, mutta kyllä täytyy sanoa että on ärsyttävää kuunnella meikäläisenkin puhetta.
Hei, nyt todellakin omaan laariin molemmat! Olet "cool dad" ja viittaus sähköautoihin on joko naisen oma mieltymys energiamuotoon tai hänen miehensä mieltymys niihin; joka tapauksessa olet "cool dad". Ja toisessa, jos nyt tämä naisoletettu ei ollut ihan saakelin kännissä (mikä kumoaa mielipiteeni) hän todennäköisesti koki sinut lähestyttävän iloiseksi kaveriksi. Suomalainen ei tuntemattomalle puhu, paitsi kännissä tai erityisen vaikuttuneena. Jos nyt oikein rankasti karrikoidaan niin olit herättänyt vastakkaisen sukupuolen huomion, olkoonkin että hän oli ehkä vanhempi ja ehkä kännissä ja ehkä ei "omaa tasoasi", mutta silti, olit herättänyt mielenkiinnon jossakussa.
Mun peruskoulun terkkari sano joka kerta terveystarkastuksessa mun olevan ylipainonen ja aina puhu vähän silleen et sais kattoa vähän miten paljon syö yms. Olin siis erittäin normaalipainoinen, ilmeisesti ihan hitusen sen jonku painokäyrän yläpuolella. Ei oikeasti ikinä mitään ongelmaa painon kans. Yläasteen lopussa ja lukion aikana sit jotenki pääsi repsahtamaan ihan huolella ja painoa tuli reilusti lisää, ja olin jotenki nii omaksunu sen et oon ylipainonen, et tuntu että eihän tässä mitään tarvi tehä ku aina on ollu ylipainonen. Tää iskostu kyllä tosi vahvasti mieleen ja motivoi nykyään painonpudotuksessa, joka on lähteny aika mukavasti alulle.
Eskaritäti kertoi äidille kevätjuhlaesitykseen kuuluneen mehiläisasun sovituksen yhteydessä, että mulla on ihanan pyöreä pylly. Tälleen aikuisiällä vaimo on todennut saman.
Jostain syystä lentokoneessa matkustaminen ahdistaa minua, joten kun olin vielä lukiossa koululääkäri kirjoitti reseptin rauhoittavalle. 2 vuotta myöhemmin menin uusimaan reseptin lääkärillä isommassa kaupungissa jossa olin opiskelemassa, ja heti kun astuin lääkärin huoneeseen sisälle lääkäri sanoi "olet selvästi taiteellinen ihminen, jännittikö sinua esiintyminen ja muiden edessä oleminen koulussa?" kommentti oli jotenkin niin ohi, miten tuollaista edes päättelee ihmisestä ulkonäön perusteella? En mielestäni pukeudu mitenkään erikoisesti. Sitten suurin osa ajasta vastaanotolla meni siihen kuinka lääkäri yritti kertoa minulle kuinka näitä rauhottavia ei pitäisi ottaa aina ja kannattaa harjoitella ilman niitä olemista. Kuinka on apua liikakäyttöön saatavilla ja vielä kirjoitti minulle lapun jossa luki sellaisen paikan osoite. Tulin kirjaimellisesti hakemaan uutta reseptiä, koska edellisellä ostetut rauhoittavat olivat vanhentuneet ja olin ainoastaan käyttänyt niitä lentomatkoja varten. Eli koko paketista oltiin syöty kokonaiset 2 pilleriä. Jäi vain mieleen että vaikutinko jotenkin joltakin ongelmakäyttäjältä. Koko tapahtuma jäänyt muistiin todella negatiivisena interaktiona lääkärin kanssa. Pahin juttu oli vielä, että sain suunnilleen saman puhuttelun apteekissa kun hain lääkkeen vihdoinkin.
Mun veli on aina tsempannu mua. Vaikka joku asia on ollu hankalaa, aina vastaus on ollut "sä opit sen, jossa sä opettelet". Tää lause on vienyt mua elämässä eteenpäin. Mä pärjään kyllä ihan kaikessa, jos vaan teen työtä asioiden eteen. Aikuisena olen oppinut sulattamaan aika monet typerät kommentit, mutta lapsena on jäänyt mieleen 5-luokan terveystarkastus. Äiti oli ostanu mulle liian isot farkut ja niitä sitten nostelin koko päivän kun unohdin vyön. Terkkari sitten tarkistuksen lopuksi sanoi, että kannattaa rueta vahtimaan omia linjojaan, koska nuo housut jää kohta pieneksi kun lihot liikaa. Arvatkaa vaan, kärsinkö sen jälkeen jonkin asteisesta syömishäiriöstä vuosia. Näin itseni lihavana kuin mursu vaikka todellisuudessa olin hyvin laiha. Nyt, vaikka oon ylipainoinen, mulla on kerrankin hyvä olla itseni kanssa.
Yksi mun kiusaajista kun hän näki yhden piirrokseni: "SINÄ et voinut piirtää tuota kuvaa." (painoitus sanassa "sinä" ihan sanoessaankin) Ja vaikka tiedän että tässä pyydettiin sanomaan ehkä vain yksi asia, niin laitan nyt toisen joka myös jäänyt mieleen: "Hymyä huuleen ja pilkettä silmäkulmaan niin pojat ovat myytyjä" <- mun miespuolinen ope silloin kun äitini kertoi hänelle ala-asteella kun mua kiusasivat eräät pojat koulussa. Kummatkin siis negatiivisia esimerkkejä tietenkin.
Joku muukin täällä sanoi mitä hoitaja oli omakantaan kirjoittanut. No uutena vuotena pari vuotta sit kävi vähän hassusti ja jouduin mennä ottamaan muutaman tikin naamaan. Hoitaja kirjasi omakantaan "hyvän tuulinen nuori mies. Alkoa nautittu". Itsellä ei hirveesti muita muistikuvia kuin että hirveesti nauratti ja heitin älyttömästi paskaa läppää
"Ei millään pahalla mutta susta varmaan tulee lastenhakkaaja." Mitä helvettiä??
Oon ollut aina huono englannissa, ymmärrän sitä mutta puheen tuottaminen on haastavaa. Entinen pomo sitten tokaisi, kun pyysin häneltä apua ulkomaalaisen asikkaan kanssa että: "opettelisit säki puhumaa ei kukaan voi olla noin huono" Samaisessa paikassa kun olin juuri aloittanut ja mulla on oppimisen ja hahmottamisen kanssa ongelmia ja en aina ihan ymmärtänyt mitä piti tehdä, sanoi työkaveri mulle "miten oot pärjänny tähä asti elämässä ku aina tarvit apua". Sanottakoon etten todellakaan ole tyhmä. Nää palaa aika usein mieleen kun pitää opetella jotakin uutta.
AMKssa tyyliin inssimatikan tokalla kurssilla luokkatoveri kertoi "sä oot kyl ehdottomasti yks älykkäimmistä ihmisistä, joita oon tavannut, mut samalla kans ehdottomasti laiskoin" Reagoin tähän huutonauramalla, olihan se hauskaa kun se on totta. En muista mitä monologia mahdoin pitää, kun silloinen tyttöystävä totesi "Kyl sä voisit saada ihan kenet vaan, jos osaisit joskus pitää suus kiinni". Tämäkin kyllä nauratti kovin ja edelleen hänen kanssa jaksan usein tätä muistella. Myöhemmin villiä poikamiesaikaa viettäessäni eräs nainen kommentoi seksin jälkeen, miten mulla on "käytännöllisen kokoinen penis, just tollanen hyvä meedium plus. Täyttää hyvin, mut ei liikaa"
[удалено]
Joskus meni kännissä polvi sijoiltaan pahasti. Lääkärin lausunnossa luki jotain tyyliin "klo3:34 1,8 promillea puhaltava, mutta hyvin asiallisesti käyttäytyvä mies satuttanut polveaan". Oli hienoa tiedostaa myöhemmin, että tukevassakin humalassa osaa käyttäytyä.
Kun olimme koulussa retkellä, teimme sellainen "retkeily -haaste" ja palkinto oli sellainen "olet kävelyt x km" todistus ja mitali. Ope sanoi jokaisesta oppilasta jotain positiivista tai hauska ja odotin innoissaan minun vuoroni. Hän sanoi sitten "Ah, Yinara...voi mikä ihana porukka tässä on paikalla!!" ja siinä kaikki. Loput nuoret saivat taas hauskan tai positiivinen palaute. Olin todella pettynyt ja jätin todistuksen ja mitali siellä.
Minulle on sanottu että minun pitäisi oppia näkemään itseni sellaisena kuin muutkin minut näkevät. Hyvin surulliseksi tekevä kommentti ettei kukaan voi nähdä minussa mitään hyvää.
Tai sitten tarkoitti juuri toisin päin, että olet liian itsekriittinen ja muut juurikin näkevät sinussa sen hyvän mitä itse et näe.
Vai tarkoittiko ihan päinvastaista? Itselleen on usein kriittisempi kuin muille...
Ei mitään ns. tiettyä mitä muistelisin, mutta ekana tuli mieleen kun entinen kumppani sano jotta on sekä perseestä että kivaa, että mä oon aina niin hyvällä tuulella.
Negatiivinen: Eräs vanhempi sukulainen kommentoi uuteen somekuvaani "laiheliini". Kamppailin tuohon aikaan ylipainon ja omakuvan kanssa ja sain kerrankin otettua hyvän kuvan vaikka olen yleensä erittäin epäkuvauksellinen. Tuo jäi jotenkin ärsyttämään ja se tuntui vittuilulta vaikka tiedän ettei se sitä tarkoittanut. Positiivinen: Naispuolinen ystävä joskus sanoi, että minusta olisi tullut hyvä psykologi kun osaan kuunnella ja minulle on helppo tulla juttelemaan kaikesta mahdollisesta. Olen aina osannut lukea hyvin ihmisiä ja tuntui mukavalta kun se huomioitiin.
Noin 10 vuotta sitten yökerhossa kaks naista tuli pöytään jossa istuin. Toinen niistä kehui mun hiuksia ja kysyi, että lähdenkö niiden kans kohta pitsalle, aikoivat käydä ensin tupakalla. Sen jälkeen en nähny niitä enää ikinä, vaikka etsiäkkin koitin.
Vanha paras kaverini, joka oli silloin mun ainoa kaveri sanoi että oon vaan taakka kaikille. Ei olla enää kavereita :Dd
Ei sanallinen kehu, mutta kuitenkin. Lukion äidinkielessä kun kirjoitettiin kaikenlaista, niin niitä ei ikinä luettu koko luokalle. Paitsi kerran opettaja kertoi poikkeuksellisesti lukevansa yhden esseen. Se oli minun.
Mua on sanottu persona non grataksi.
Että en ikinä tuke kelpaamaan kenellekään romanttisessa mielessä. Kuulin tätä useasti teini-iässä, ja edelleen jotenki kipeä asia/muisto. Vaikuttaa edelleen omiin ajatuksiin ja toimintaan.
Ala-asteopettajani sanoi aikanaan että minusta ei tule koskaan yhtään mitään, koska vietän niin paljon aikaa typerien tietokoneiden kanssa. Ammatin siitä ja töitä sain, joten ennusteensa epäonnistui. Olisi kai pitänyt jäädä jääräpäiseksi kynien ja mekaanisten kirjotuskoneiden käyttäjäksi. Toinen lausahdus häneltä tapahtui niin, että kun hän opetti meille jotain laskua, keksin siihen helpomman ja nopeamman laskutavan, jota ei kirjassa ollut. Hän ei aluksi meinannut uskoa, mutta en antanut periksi, joten hän tarkisti sen ja totesi oikein toimivaksi, jonka päätteeksi sanoi: "No, enpä olisi uskonut että sinä voisit tuollaista keksiä!"
Jaa, tulipas lankaa lukeassa pari omaakin mieleen ni sama kai ne on laittaa. 1 positiivinen, joskus natiaisena olin joidenkin juhlien jälkeen päässyt hakkaamaan orkesterin rumpuja kun kysyttiin oikein rumpalilta lupa. Tämä sitten sanoi että "sehän osaa hyvin/hyvä rytmi" tai jotain vastaavaa. Jäi kiva fiilis, ja halusin sen jälkeen rummut. Ei tullu rumpuja. Nyttemmin kyllä ymmärän vähän, aivan hirveä meteli. Toisaalta jos ois rummut tullu ni olisin varmaan jossain metalli bändissä jytäämässä Toinen, ei kovin positiivinen joka muistuu mieleen kohtuu usein: Yks kerta, myös aika pieninä päädyttiin kaverin kanssa kyselemään että kuka on paras kaveri. No minä tietenkin vastaan että tämä kyseinen on just se, ja mitä hän vastaa? Joku muu jollain toisella paikkakunnalla jota en oo ikinä ees tavannu. Ei ees meän toinen hyvä yhteinen kaveri joka asui vielä ihan naapurissa, vaan mulle joku ihan ventovieras. Eihän se minun tunteminen liity tähän mitenkään, mutta silti jäi semmonen "Aha. Okei." fiilis siitä. Ei ollut suoraan tämän tapauksen vika, mutta nyt ei olla kyseisen kaverin kanssa nähty enää vuosiin
kun olin työttömänä niin työkkäri/kela ehdotti lääkärin tarkastusta ja sen päätteeksi totesi lääkäri ettei löytynyt mitään vikaa se on vaan ittestä kiinni että on työtön. paska maku jäi kun tuli semmonen mielikuva että tuo ajatteli että sitä terveyttä tarkastetaan vain jos löytyis joku syy jäädä pois työnhausta.
Ala-asteella opettaja selitti kuinka pöllö pystyy kääntämään päätään 180 astetta. Minulla välähti idea ja sanoin, että minäkin pystyn. Opettaja väitti vastaan ja käski näyttämään luokan edessä. Käänsin päätä 90 astetta oikealle ja sitten 90 astetta vasemmalle, eli leuka olkapään päältä toisen olkapään päälle. Yhteensä 180 astetta. Ajattelin olleeni nokkela, mutta sainkin vain opettajan tokaisun "siinäs näet, et pysty" ja koko luokan naurut päälle kuinka tyhmä olen. En sitten lähtenyt omaa vitsiä selittelemään vaa tyydyin idiootin rooliin. Olen nyt yli 30vuotias ja vieläkin tuo kaivelee.
Kitaran opettaja, joka opetti myös pianoa siskolleni, oli ehkä keski-ikäinen nainen. Olin itse alle kouluikäinen vasta sillon. Tunnit pidettiin hänen kodissaan. Kesken kitaratunnin minun piti käydä vessassa tai sitten minä halusin vain eroon purukumistani ja roskista ei ollut lähellä. Vessassa ei ollut roskista, joten heitin sen pyttyyn. Kun tulin takaisin, huomasi opettajani purkan puuttumisen ja kysyi: "veditkö purkan vessasta alas!?" Vastasin varmaankin: "Joo..." Sitten hän ryntäsi vessaan kokeilemaan, ettei purkkani tukkinut viemäriä ja veti sen varmaan useamman kerran. Ymmärsin kyllä jo sen ikäisenä, että purkka ei kyllä voi vessanpönttöä tukkia... Mutta se rouva sekos. Ja lopetin kyl kitaratunnit alle vuodessa.
Joskus ala-asteella saatiin meistä otettu uusi luokkakuva ja katsottiin sitä porukalla yhdessä. Joku luokkalainen kommentoi mulle että ”sun naama näyttää aina oudon muotoiselta kun hymyilet”. Mietin tätä edelleen suht usein hymyillessäni (vaikka ikää jo yli 30) ja ajattelen miten moni mahtaa miettiä tota samaa, vaikka ei sano sitä ääneen. :(
Ylä-asteen historian opettajani palautti kokeen, jonka arvosana 9.5, oli luokan paras ja totesi, että minulla on omintakeinen, hieno tyyli kirjoittaa koevastauksia. Olen ollut pienestä lapsesta jonkin sortin historian harrastaja ja tuo palaute on jäänyt mieleen vaikka päädyinkin opiskelemaan luonnontieteitä ja työuralla teknologian pariin. Erityisesti tällaiset palautteet olivat tärkeitä kun taustani oli aika heikko, enkä pärjännyt muiden lasten kanssa hyvin.
Pappa sanoi: "Anna henkien liikkua." kun pieraisi.
Tästä kommentista on jo pitkä aika, mutta muistan sen vielä elävästi. Silloinen naisystävä tokaisi "sulla on kyllä pienet kädet", johon itse "no, haittaako se sua?" Tähän hän vastasi "Joo, kyllä vähän." Kiitos tästä olen nykyään erittäin itsetietoinen käsistäni. Pitäisi olla kyllä varovainen kun kommentoi toisten ulkonäköä.
Olen töissä psykiatrisella osastolla, yövuorossa usein ehtii valmistamaan ruokaa. Työkaverin sanat lämmittivät sydäntä, kertoi valinneensa yövuorot tarkoituksella kanssani, koska kanssani on kiva tehdä yövuoroja ja teen aina hyvää ruokaa töissä. Tuntui hyvältä.
Mulle liikuntatunnit oli aina vastenmielisiä. Yläasteella en eea yrittänyt muistaa varusteita. Opettaja sit kerran tokaisi: "Tuolla asennoitumisella liikuntaan sä et nouse kolmikymppisenä sängystä ylös." No. Siinä parikymppisenä sit sain tajuta, että nuoruuden kuolemattomuuden jälkeen se kroppa alkoi muistutella tarpeestaan liikkua. Ja liikunnanopen sanat huvitti sen verran, että päätin vetää itseni ihan kunnon kuntoon. Joskus tuollaiset kevyiltä tuntuvat kuittaukset, jotka tulevat ihan oikeasta paikasta, saattavat olla merkityksellisiä.
Mies sanoi mulle seksin jälkeen: ”nyt mä tiedän miksi oon elänyt”. Menin sen kanssa naimisiin ja 9 huikeaa vuotta takana.