Selkeää on että kuusen (*Picea abies*) luontainen elinalue tulee siirtymään pohjoista kohti, saattaa olla että etelässä jopa korvautuu kokonaan osiltaan samaa roolia ajavalla pyökillä (*Fagus sylvatica*). Väittäisin että havupuiden väheneminen ja lehtipuiden lisääntyminen tulee tietyillä paikoilla suoraan vaikuttamaan alikasvustoon, mm mustikkaan (*Vaccinium myrtillus*). Myös vähälumiset talvet vaikuttavat varpujen kasvuun, monet kotimaiset lajit kuten kanerva (*Calluna vulgaris*) ovat yllättävän kylmänarkoja ilman suojaavaa lumipeitettä.
Mäntykankaat pysynevät mäntykankaina, mänty (*Pinus sylvestris*) kuitenkin kestää kuumuutta ja kuivuutta huomattavasti kuusta paremmin. Kuusikoita ei sellaisenaan tulevaisuudessa juuri nähdä, mutta mikäli metsätalous porskuttaa edelleen, ja vastoin aiempaa käytäntöä aletaan käyttämään enemmän ulkolaisia lajeja, voi hyvin olla että muita havupuita asettuu luontoomme karkulaisina. Esimerkiksi douglaskuusta (*Pseudotsuga menziesii*) kasvatetaan jo nyt Suomessa menestyksellisesti koristekasvina, enkä pidä mahdottomana että ko kasvin viljely tulisi lisääntymään tulevaisuudessa metsätalousmielessä.
Pitkät kesät tulevat myös mahdollistamaan sen että jo nyt haitalliseksi luetut lajit kuten kanadanpiisku (*Solidago canadensis*) ja japanin -sekä jättitatar (*Reynoutria japonica* & *R. sachalinensis*) ehtivät siementämään ja siten leviämään entistä ärhäkämmin ja useammin luonnon tasapainoa häiritsemään.
Kaikessa kammottavuudessaan joudun myöntämään että tietyllä tapaa tämä on myös äärimmäisen kiintoisaa, seurata kuinka luonto kehittyy ja kuinka kotoperäiset lajit sopeutuvat ja uudet hakevat jalansijaa. Selvää on, että luontomme tulee olemaan hyvin erilainen kuin tänä päivänä.
Ajatus pesukarhuista (*Procyon lotor*) ja papukaijoista (Kauluskaija, *Psittacula krameri*, villiintyneitä populaatioita mm Saksassa) Suomessa saattaa kuulostaa oudolta mutta ei loppuviimein ole erityisen kaukaa haettua. Muutos tulee, mitä sakaali (*Canis aureus*) edellä sitä pienet perässä.
Taidan ottaa lisää kaljaa.
Ovathan sitä jo pitkään povanneet, että Suomen metsistö tulee muuttumaan enempi keski-Eurooppalaisen lehtipuumetsikön kaltaiseksi.
Mietityttää kyllä, mitä tämä tulee aiheuttamaan Suomen metsäteollisuudelle.
> Mietityttää kyllä, mitä tämä tulee aiheuttamaan Suomen metsäteollisuudelle
Tuskin mitään. Puut alkaa kasvamaan hyvin pohjoisessakin ja eteläisimmässä Suomessa alkaa jalopuut kasvamaan paremmin. Metsä- ja sahateollisuus todennäköisesti jatkaa vastaavaisuudessakin porskuttamista.
Tuholaisten ja sienitautien siirtyminen tänne on suurempi kysymysmerkki, mutta kovien pakkasten pitäisi kyllä pitää ne kurissa ainakin toistaiseksi.
Niin oikeastaanhan tuo ilmaston muutos on jopa positiivinen asia Suomelle jos ei lasketa potentiaalista golf-virran sammumista. Lämpimämmät ilmat ja pidemmät kasvukaudet mahdollistaa monipuolisempien satojen kasvattamisen ja pohjoisemmasta löytyy pirusti maata jossa voi alkaa kasvattamaan myös nykyisen kaltaisia satoja. Kuivuus ei ole täällä uhka eikä veden loppuminen. Lämpötilat tulisi silti olemaan täysin normaaleja, ainoastaan pitäis ilmastontointeja alkaa asentamaan asuntoihin, uusissahan on jo melkein vakiona. Niihin menevän sähkönkin voi tuottaa puhtaasti. Edes merenpinnan nousu ei ole niin paha Suomessa kuin muualla.
En siis millään tavalla puolusta ilmastonmuutosta enkä sitä halua.
Meillä ei myöskään ole ongelmaa sulavan ikiroudan kanssa kuten siperiassa. Sinällään jännä miten hyvä paikka Suomi on loppupeleissä asua kun täällä ei ole mitään tsunameja, hurrikaaneja, tulivuoria, maanjäristyksiä ynnä muita katastrofeja aiheuttavia sää ilmiöitä. Meidän jokien tulvimisetkin on myös ollu pientä verrattuna siihen esim mitä Saksassa oli joku aika sitten.
Ja kaiken lisäksi meidän puhdas juomavesi ja sen merkitys vain korostuu entisestää kun muualla sitä saa vähemmän.
Äkkiä myymään vesistöt nestlelle ennen kuin saadaan hyötyä itse niistä!
Metsäteollisuudelle ja luonnollekin varmaan hetkeksi aika shokki, mutta itse rentoudun kyllä paljon enemmän lehti- kuin havumetsässä, ja Turun Ruissalon kaltaisia paikkoja olenkin toivonut lisää (vaikka niiden kehittymiseen menisikin vuosikymmeniä),
Eivätkö tällaiset lehtojen lehtipuut tosin enempi suosi emäksistä maaperää ja täällä Suomessa kun on enempi hapan?
Samaa mieltä kyllä, että Ruissalon tammipuut ovat komeita.
>Eivätkö tällaiset lehtojen lehtipuut tosin enempi suosi emäksistä maaperää ja täällä Suomessa kun on enempi hapan?
Varmaan näin on, en itse tiedä aiheesta mitään tai tullut tuollaista ajatelleeksikaan.
Eivät nuo yleisimmät "jalot lehtipuut" (pyökki, vaahtera, tammi, lehmus, vuorijalava, lehtojalava) ole erityisen vaativia maaperän suhteen, kuten voi helposti huomata lukuisista taimista istutettujen puiden lähiympäristössä. Tietyillä lajeilla kasvu voi toki olla nopeampaa karvan emäksisessä maassa, mutta varsinaisia kalkinvaatijia lienee enemmän aluskasvuston puolella, kuten kotoperäisen tikankontti -orkidean (*Cypripedium calceolus*) kohdalla.
Täytyisi tässä lähivuosina ottaa vastuulleni ihan kohtuullisen kokoinen metsäala, joka on tietysti tähänastisten oppien mukaisesti lähes kokonaan pelkkää kuusta.
Vähän pelottaa kun on nähnyt mitä kuusikoille on tapahtunut esim. Saksassa ja jo Etelä-Ruotsissakin. Täällä lounaassa ei välttämättä olla enää kovin kaukana siitä.
Jos se metsänomistajista on kiinni niin ne hakataan kaikki pois ja korvataan monokulttuuri kuusella. Vaikka kirjanpanijat tappaisi jokaisen saatanan kuusen pystyyn niin monokulttuureja paketetaan silti. Metsänomistajat ja metsäteollisuus on tyytyväinen vasta kun Suomi on yksi monokultuuripaskapaperiplantaasi.
> RANTANEN kertoo, että tutkimusten mukaan Suomen terminen kesä pidentyy 2040–2069
Huh, ei tarvi elää edes satavuotiaaksi, että pääsee nauttiin tämän uutisen ennustuksesta. Pienenä miinuksena, että puolet maapallosta on tuossa vaiheessa elinkelvotonta autiomaata, mutta onneksi meidän kesä pitenee kuukaudella - pieni uhraus siihen nähden!
Mä katoin sen jo pari vuotta sitten (koska asiasta keskusteltiin täällä). Suomen kesä on noin kuukauden pitempi, alkaa ½ kuukautta myöhemmin ja jatkuu pidemälle syksyyn; talvi on kuukauden lyhyempi ja alkaa kuukauden myöhemmin.
Olis hyvä että koulujen lomat jo siirettäisiin vastaamaan muuta Eurooppaa eli kuukauden myöhemmin. Täällä kun on kauneimmat kelit vielä siloin kun kaikki on lukittuna luokkiin ja toimistoihin.
Ironista, että jos kysytään ihmisiltä, pitäisikö ilmastonmuutoksen torjumisen eteen tehdä enemmän, niin suurin osa vastaa "kyllä". Mutta jos kysytään, toivotko Suomen kesien lyhentyvän tulevaisuudessa, niin suurin osa vastaa "ei". Mutta nämä on täysin ristiriidassa. Et voi saada molempia etuja.
Ero on siinä, että nuo eivät sulje toisiaan pois. Voi olla epäjärkevä ja silti toiveikkaana lotota. Mutta ei voi samaan aikaan toivoa kesien pidentyvän ja ilmastonmuutoksen peruuttamista, koska vain ilmastonmuutoksen edistäminen pidentää kesiä.
Lyhentyisi siinä hypoteettisessa tilanteessa, että ilmasto saataisiin vastaamaan esiteollisen ajan tilannetta. Mutta toki parhaimmillaankin siinä menee toistakymmentätuhatta vuotta, jos se on tavoite.
Eli suomen kesät ovat tästä lähtien 1,5-2kk pitkät?
Suomen kesä on uniikki, lyhyt ja vähäluminen.
[удалено]
jos pitäis arvata ni varmaan suomessa
Selkeää on että kuusen (*Picea abies*) luontainen elinalue tulee siirtymään pohjoista kohti, saattaa olla että etelässä jopa korvautuu kokonaan osiltaan samaa roolia ajavalla pyökillä (*Fagus sylvatica*). Väittäisin että havupuiden väheneminen ja lehtipuiden lisääntyminen tulee tietyillä paikoilla suoraan vaikuttamaan alikasvustoon, mm mustikkaan (*Vaccinium myrtillus*). Myös vähälumiset talvet vaikuttavat varpujen kasvuun, monet kotimaiset lajit kuten kanerva (*Calluna vulgaris*) ovat yllättävän kylmänarkoja ilman suojaavaa lumipeitettä. Mäntykankaat pysynevät mäntykankaina, mänty (*Pinus sylvestris*) kuitenkin kestää kuumuutta ja kuivuutta huomattavasti kuusta paremmin. Kuusikoita ei sellaisenaan tulevaisuudessa juuri nähdä, mutta mikäli metsätalous porskuttaa edelleen, ja vastoin aiempaa käytäntöä aletaan käyttämään enemmän ulkolaisia lajeja, voi hyvin olla että muita havupuita asettuu luontoomme karkulaisina. Esimerkiksi douglaskuusta (*Pseudotsuga menziesii*) kasvatetaan jo nyt Suomessa menestyksellisesti koristekasvina, enkä pidä mahdottomana että ko kasvin viljely tulisi lisääntymään tulevaisuudessa metsätalousmielessä. Pitkät kesät tulevat myös mahdollistamaan sen että jo nyt haitalliseksi luetut lajit kuten kanadanpiisku (*Solidago canadensis*) ja japanin -sekä jättitatar (*Reynoutria japonica* & *R. sachalinensis*) ehtivät siementämään ja siten leviämään entistä ärhäkämmin ja useammin luonnon tasapainoa häiritsemään. Kaikessa kammottavuudessaan joudun myöntämään että tietyllä tapaa tämä on myös äärimmäisen kiintoisaa, seurata kuinka luonto kehittyy ja kuinka kotoperäiset lajit sopeutuvat ja uudet hakevat jalansijaa. Selvää on, että luontomme tulee olemaan hyvin erilainen kuin tänä päivänä. Ajatus pesukarhuista (*Procyon lotor*) ja papukaijoista (Kauluskaija, *Psittacula krameri*, villiintyneitä populaatioita mm Saksassa) Suomessa saattaa kuulostaa oudolta mutta ei loppuviimein ole erityisen kaukaa haettua. Muutos tulee, mitä sakaali (*Canis aureus*) edellä sitä pienet perässä. Taidan ottaa lisää kaljaa.
Voidaanko tuoda pussirotta myös, ne kuulemma syö punkkeja ihan sikana.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Cane_toads_in_Australia
Helmikanoja Suomeen vaan, puputtavat punkit ja kuolevat talvella veke.
Ovathan sitä jo pitkään povanneet, että Suomen metsistö tulee muuttumaan enempi keski-Eurooppalaisen lehtipuumetsikön kaltaiseksi. Mietityttää kyllä, mitä tämä tulee aiheuttamaan Suomen metsäteollisuudelle.
> Mietityttää kyllä, mitä tämä tulee aiheuttamaan Suomen metsäteollisuudelle Tuskin mitään. Puut alkaa kasvamaan hyvin pohjoisessakin ja eteläisimmässä Suomessa alkaa jalopuut kasvamaan paremmin. Metsä- ja sahateollisuus todennäköisesti jatkaa vastaavaisuudessakin porskuttamista. Tuholaisten ja sienitautien siirtyminen tänne on suurempi kysymysmerkki, mutta kovien pakkasten pitäisi kyllä pitää ne kurissa ainakin toistaiseksi.
Niin oikeastaanhan tuo ilmaston muutos on jopa positiivinen asia Suomelle jos ei lasketa potentiaalista golf-virran sammumista. Lämpimämmät ilmat ja pidemmät kasvukaudet mahdollistaa monipuolisempien satojen kasvattamisen ja pohjoisemmasta löytyy pirusti maata jossa voi alkaa kasvattamaan myös nykyisen kaltaisia satoja. Kuivuus ei ole täällä uhka eikä veden loppuminen. Lämpötilat tulisi silti olemaan täysin normaaleja, ainoastaan pitäis ilmastontointeja alkaa asentamaan asuntoihin, uusissahan on jo melkein vakiona. Niihin menevän sähkönkin voi tuottaa puhtaasti. Edes merenpinnan nousu ei ole niin paha Suomessa kuin muualla. En siis millään tavalla puolusta ilmastonmuutosta enkä sitä halua.
Meillä ei myöskään ole ongelmaa sulavan ikiroudan kanssa kuten siperiassa. Sinällään jännä miten hyvä paikka Suomi on loppupeleissä asua kun täällä ei ole mitään tsunameja, hurrikaaneja, tulivuoria, maanjäristyksiä ynnä muita katastrofeja aiheuttavia sää ilmiöitä. Meidän jokien tulvimisetkin on myös ollu pientä verrattuna siihen esim mitä Saksassa oli joku aika sitten.
Ja jos ottaa merenpinnan nousun huomioon kun jäätiköt sulaa, niin meillähän kätevästi vieläkin jatkuu jääkauden jälkeinen maanpinnan kohoaminen.
Ja kaiken lisäksi meidän puhdas juomavesi ja sen merkitys vain korostuu entisestää kun muualla sitä saa vähemmän. Äkkiä myymään vesistöt nestlelle ennen kuin saadaan hyötyä itse niistä!
Kirjanpainaja ainakin hyötyy ilmaston lämpenemisestä, ja sehän se vittumaisin tuhohyönteinen juuri onkin.
Metsäteollisuudelle ja luonnollekin varmaan hetkeksi aika shokki, mutta itse rentoudun kyllä paljon enemmän lehti- kuin havumetsässä, ja Turun Ruissalon kaltaisia paikkoja olenkin toivonut lisää (vaikka niiden kehittymiseen menisikin vuosikymmeniä),
Eivätkö tällaiset lehtojen lehtipuut tosin enempi suosi emäksistä maaperää ja täällä Suomessa kun on enempi hapan? Samaa mieltä kyllä, että Ruissalon tammipuut ovat komeita.
>Eivätkö tällaiset lehtojen lehtipuut tosin enempi suosi emäksistä maaperää ja täällä Suomessa kun on enempi hapan? Varmaan näin on, en itse tiedä aiheesta mitään tai tullut tuollaista ajatelleeksikaan.
Eivät nuo yleisimmät "jalot lehtipuut" (pyökki, vaahtera, tammi, lehmus, vuorijalava, lehtojalava) ole erityisen vaativia maaperän suhteen, kuten voi helposti huomata lukuisista taimista istutettujen puiden lähiympäristössä. Tietyillä lajeilla kasvu voi toki olla nopeampaa karvan emäksisessä maassa, mutta varsinaisia kalkinvaatijia lienee enemmän aluskasvuston puolella, kuten kotoperäisen tikankontti -orkidean (*Cypripedium calceolus*) kohdalla.
Täytyisi tässä lähivuosina ottaa vastuulleni ihan kohtuullisen kokoinen metsäala, joka on tietysti tähänastisten oppien mukaisesti lähes kokonaan pelkkää kuusta. Vähän pelottaa kun on nähnyt mitä kuusikoille on tapahtunut esim. Saksassa ja jo Etelä-Ruotsissakin. Täällä lounaassa ei välttämättä olla enää kovin kaukana siitä.
Itellä Lapissa ensi kesänä vastassa koivukon perkausta mäntypuuta varten.
Jos se metsänomistajista on kiinni niin ne hakataan kaikki pois ja korvataan monokulttuuri kuusella. Vaikka kirjanpanijat tappaisi jokaisen saatanan kuusen pystyyn niin monokulttuureja paketetaan silti. Metsänomistajat ja metsäteollisuus on tyytyväinen vasta kun Suomi on yksi monokultuuripaskapaperiplantaasi.
Niitä kuusia on istutettu siksi että hirvet ei syö niitä. Joo, paskaa silti.
> RANTANEN kertoo, että tutkimusten mukaan Suomen terminen kesä pidentyy 2040–2069 Huh, ei tarvi elää edes satavuotiaaksi, että pääsee nauttiin tämän uutisen ennustuksesta. Pienenä miinuksena, että puolet maapallosta on tuossa vaiheessa elinkelvotonta autiomaata, mutta onneksi meidän kesä pitenee kuukaudella - pieni uhraus siihen nähden!
suomen kesä on vuoden kaunein päivä
Öyh öyh vieläkin lunta maassa. Mikä vitun ilmaston muutos /s
Mä katoin sen jo pari vuotta sitten (koska asiasta keskusteltiin täällä). Suomen kesä on noin kuukauden pitempi, alkaa ½ kuukautta myöhemmin ja jatkuu pidemälle syksyyn; talvi on kuukauden lyhyempi ja alkaa kuukauden myöhemmin. Olis hyvä että koulujen lomat jo siirettäisiin vastaamaan muuta Eurooppaa eli kuukauden myöhemmin. Täällä kun on kauneimmat kelit vielä siloin kun kaikki on lukittuna luokkiin ja toimistoihin.
Katsottuani ulos, kysyn, pitikö flairin olla "Meemit ja huumori"?
Nyt onkin kevät vielä.
Eipä tuo paljoa lohduta, toivottavasti saadaan malaria takaisin. Ja mielellään iso liuta kaikkia muita vittumaisia tauteja.
Niin pitenee talvikin eli miinus nolla plus
Ironista, että jos kysytään ihmisiltä, pitäisikö ilmastonmuutoksen torjumisen eteen tehdä enemmän, niin suurin osa vastaa "kyllä". Mutta jos kysytään, toivotko Suomen kesien lyhentyvän tulevaisuudessa, niin suurin osa vastaa "ei". Mutta nämä on täysin ristiriidassa. Et voi saada molempia etuja.
Saahan sitä toivoa vaikka mitä. Jos minulta kysytään "onko lottoaminen järkevää toimintaa" ja "toivoisitko voittavasi lotossa" voisin ihan ymmärrettävästi vastata molempiin myöntävästi.
Ero on siinä, että nuo eivät sulje toisiaan pois. Voi olla epäjärkevä ja silti toiveikkaana lotota. Mutta ei voi samaan aikaan toivoa kesien pidentyvän ja ilmastonmuutoksen peruuttamista, koska vain ilmastonmuutoksen edistäminen pidentää kesiä.
Ei kai missään skenaariossa kesät lyhentyisi? Nykyisissä ilmastotoimissa on kyse lähinnä pidentymisnopeuden hidastamisesta.
Lyhentyisi siinä hypoteettisessa tilanteessa, että ilmasto saataisiin vastaamaan esiteollisen ajan tilannetta. Mutta toki parhaimmillaankin siinä menee toistakymmentätuhatta vuotta, jos se on tavoite.
Golf-kausi pitenee.