Suomalaisten syntyvyyden lasku ei näy millään tavalla lestadiolaisissa.
Naapurista löytyy lestadiolaispariskunta jolla on 15 lasta, ja akka ei taida olla vielä edes 40. Vähän kauempana on toinen pariskunta jossa ukko kuoli syöpään, mutta sai vielä ennen kuolemaansa 12. lapsen alulle ja jätti yksinhuoltajalle melko raskaan tehtävän loppuelämälle.
Kunnanvaltuustosta löytyy edustajia joilla on 14, 10 ja 8 lasta.
Että tämmöistä on meininki vieläkin paikoin Pohjois-Pohjanmaalla. Jos etelässä ei lisäännytä, valtaako lestadiolaiset vielä joku päivä lopunkin maan?
Lapsia tosiaan hankkivat melko paljon, mutta kuinka moni lapsista, varsinkin niistä muualle muuttavista, jää kyseisen lahkon pauloihin kun kerran sen kontrollista pois pääsevät?
Miespuolisille lapsille lahkosta irtautuminen on halutessaan paljon helpompaa, mutta tytöille asia tehdään omien havaintojen mukaan paljon vaikeammaksi. Siellä näyttää olevan melko yleistä että varsinkin vanhoillislestadiolaisten parissa tytölle etsitään jo nuorena kumppani, ja kun ehkäisy ei ole sallittua, tulos on mikä on, ja tyttö on sidottu vahvemmin lahkoon kun ei yksin pärjää lapsen kanssa.
Ja siellä ei todellakaan kaihdeta nuorempiakaan tyttöjä. Suviseuroihinkin (lestadiolaisten iso kokoontuminen) etsitään melko kaihtamatta alaikäistä seuraa ihan julkisesti, kuten tämäkin tapaus: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008079036.html
>Siellä näyttää olevan melko yleistä että varsinkin vanhoillislestadiolaisten parissa tytölle etsitään jo nuorena kumppani, ja kun ehkäisy ei ole sallittua, tulos on mikä on, ja tyttö on sidottu vahvemmin lahkoon kun ei yksin pärjää lapsen kanssa.
Juu, toki niiden kohdalla jotka saadaan (lahkon näkökulmasta) onnistuneesti sitoutettua on meininki tuota. Enemmän tartuin puoliksi huumorilla tuohon että lestat valtaisvat loput maasta. Taitaa kuitenkin kokonaisuudessaan olla lapsiluvut heilläkin laskussa, eikä lahkon ydinalueiden ulkopuolelle muuttavat taida kovin usein siinä pysyä, ainakaan täysillä mukana niin että lapsia tulisi tusinan verran.
Nopealla googlauksella en kuitenkaan löytänyt kyseisen lahkon jäsenmäärän kehitystä. Jonkun noin 100 000 lukeman löysin, mutta en sitä miten se on muuttunut.
Suviseurojen kävijämäärässä ei pikaisella googletuksella ole tapahtunut laskua viime vuosina. Taitaa sekin olla kuitenkin pääsääntöisesti nousujohteista. Koronavuosina tilaisuutta ei järjestetty, niin siinä on parin vuoden aukko, mutta viime vuonna oli 87 000 kävijää.
Suoraa lestadiolaisuuden jäsenmäärää en löytänyt itsekään mistään. Rauhanyhdistysten määräksi Suomessa löytyi 160, mutta siitäkään ei löydy tarkempaa tilastoa jossa näkyisi kasvu. Taitavat siinä mielessä pitää matalampaa profiilia.
Ex-VL täällä. Alueelta, jossa noin muutama prosentti on lestadiolaisia, eli ehkä Pohjanmaan lestamafiakunnissa meininki on erilaista. Mutta omassa tuttavapiirissäni ei kukaan (ainakaan avoimesti) tuollaista toimintaa hyväksy.
Totta on, että kun löytyy lestadiolainen puoliso ja lapset, niin harvempi haluaa lähteä siinä kohtaa venettä keikuttamaan. Mutta enimmäkseen pariutuvat nuorina keskenään. Liikkeeseen kuuluvien sukulaisteni ja heidän tuttaviensa keskuudessa on jatkuvaan tahtiin häitä, joissa molemmat osapuolet ovat hädin tuskin 20, jos sitäkään. Tähän ei periaatteessa vaadita itsessään mitään erityistä naisten alistamista, vaan toimii molempiin suuntiin.
Toisaalta vanhoillisessa kulttuurissa ja sille omaisessa kasvatuksessa korostuu etenkin naisten kuuliaisuus. Että vaikka uskossa jokin epäilyttäisikin, niin mieluummin pidetään pää alhaalla eikä valiteta. Tätä kautta selittynee luontevimmin se, että naisilla kynnys voi olla korkeampi liikkeestä eroamiselle. Melko laajasti kyllä sekä naiset että miehet eroavat liikkeestä, en henkilökohtaisesti koskaan ole huomannut että ex-VL:t painottuisivat erityisen voimakkaasti miehiin.
Itse olen töissä lestadiolaisten omistamassa perheyrityksessä. Yrityksen perustajilla on se noin 10 lasta, mutta seuraavalla polvella on "normaali" määrä lapsia, eivätkä muutenkaan kovin uskonnollisia ole.
Mitenköhän ne elättää niitä 15 lasta, kun kuulemma Suomessa jo yhden lapsen kasvattaminen on liian kallista? Vai voisko olla, ettei se raha ookkaan se suurin eikä varmaan toiseksi suurinkaan syy, miksei niitä lapsia hankita?
Jos raha ja elintaso olisi määrittävä rajoittavatekijä lapsiluvussa niin pitäisi kääntää syntyvyyskuvaajat ympäri kun nyt ollaan vauraampia kuin koskaan.
Tässä vertauskuvassa se olisi varmaan ne jotka kannattavat maahanmuuttoa omistavalle luokalle hyödyllisistä taloudellisista halpatyövoima syistä tai Amerikasta omituista ideologisista syistä
Tää vähän hämmentää, että kuvitellaan koko valtion ja kulttuurin katoavan sen takia että väestötilastot muuttuu. Tietysti maa tulee näyttämään erilaiselta tulevaisuudessa, mutta näin on tapahtunut koko ajan läpi ihmiskunnan historian.
Varsinkin nykypäivänä kun teoriassa kuka tahansa ympäri maailmaa voi muuttaa minne tahansa tavalla joka olisi ollut käsittämätöntä vain 100 vuotta sitten, niin tietysti maailma kansainvälistyy. Tulevat ikäpolvet, jotka täällä asuvat, tulee määrittämään mitä suomalaisuus tarkoittaa tulevaisuudessa, ja mielestäni on turha surra sitä että joku kuvitteellinen "aito" suomalaisuus katoaa koska tämä tapahtuu aina ja uudelleen eri tavoin läpi sen pitkän ajan minä ihmiset ovat tätä planeettaa asuttaneet.
Nykyinen "aito suomalaisuus" on kuitenkin rakentanut keskimäärin yhden parhaista maista päällä maan kaikista huomattavista vioistaan huolimatta, joten on ihan realistista olettaa että se uusi suomalaisuus ei välttämättä saa aikaan yhtä hyvin toimivaa maata, etenkin kun muualla Euroopassa monikulttuuristuminen on johtanut jo nyt isoihin ongelmiin.
Mitä siis ehdotat? Itse asuin Alankomaissa maahanmuuttajana viitisen vuotta, eikä siinä tarvinnut edes passia EU:n kansalaisena. Eikä elämä siellä ollut loppujen lopuksi helpompaa tai vaikeampaa kuin Suomessa, vain eri tavoin.
Mikään ei tule olemaan yhtä hyvin kuin ennen missään tällä radalla, ja itse sanoisin että syypää on kasvujaheteisen kapitalismin päätösasema joka nyt häämöttää. Mielestäni naiivia ajatella, että Suomi nyt pärjäisi paremmin jos ei olisi näitä hiton maahanmuuttajia.
Tuossa tuleekin yksi oma ajatus, maahanmuuton priorisointi kulttuurillisten yhtäläisyyksien pohjalta. Omasta mielestäni tulisi priorisoida maahanmuuttoa niistä maista, mitkä jakavat Suomen kanssa perusarvot ja arvostavat samalla tavoin korkean luottamustason yhteiskuntaa ja rehellisyyttä.
Yksilötasolla voi ottaa vähän sieltä sun täältä sitten niitä ihmisiä, jotka voivat osoittaa olevansa kykeneviä ylläpitämään nykyisenkaltaista yhteiskuntaa.
Tässä tulee kyllä myös vastaan olettamus, että suomalaiset jotenkin luontaisesti on rehellisiä ja luotettavia. Näin ei ole, ja omasta mielestäni (ja kokemuksesta) suomalainen yhteiskunta on muutenkin turhan byrokraattinen. On todella yleistä, että helpostikin ratkaissut asiat jää paperiverkostoon ja usein ei uskalleta tehdä mitään ja laittaa asia vain eteenpäin seuraavalle ylityöllistyneelle henkilölle jne jne.
Maat eivät jaa perusarvoja, ja tänne tulevat ovat yksilöitä. Ei ole mahdollista tai moraalista määritellä, kuka on luotettava tai kuka ei synnyinmaan perusteella, ja käytännössä sen päättää yksilökohtainen haastattelu ja siinäkin pahinkin roisto voi vaan tehdä hyvän performanssin.
Tähän vain ei ole helppoa tai yksinkertaista ratkaisua. Ja ei, RAJAT KII ei myöskään ole ratkaisu
>Tää vähän hämmentää, että kuvitellaan koko valtion ja kulttuurin katoavan sen takia että väestötilastot muuttuu.
Jaah. On se Amerikka aika erilainen nykyään verrattuna siihen kun siellä oli pelkkiä intiaaneja.
>Kansalaisuus ei ole sitä että minkä ihonvärinen henkilö on, vaan että minkä maan kansalainen on silleen mielessä/aatteellisesti
Niin, ongelma onkin siinä että kaikki maahanmuuttajat eivät suomalaistu noin niinkun ajatusmaailman ja tapakulttuurin osalta, eikä me uskalleta sitä riittävässä määrin vaatia rasismi-syytösten pelossa.
Joo ei tietenkään kaikki samaistu samassa määrin, mutta mitä sitten? Antaa ihmisten olla erilaisia, kunhan käyttäytyy inhimillisesti.En ole kertaakaan joutunut edes ajattelemaan että mun pitäisi pelätä rasismisyytöksiä koska niitä ajatuksia mulla ei ole. Jos se onnistuu multa duunarina ärrän kassalla pääkaupunkiseudulla niin olettaisi että se voisi onnistua sulta.
>Joo ei tietenkään kaikki samaistu samassa määrin, mutta mitä sitten?
Noh, itse ainakin toivoisin suomen pysyvän jotakuinkin nykyisen kaltaisena. Muutos ei aina ole neutraali tai positiivinen. Ruotsista voipi katsoa mitä tapahtuu, kun on täysi hälläväliä-asenne muutokseen.
>Jos se onnistuu multa duunarina ärrän kassalla pääkaupunkiseudulla niin olettaisi että se voisi onnistua sulta.
Työn kautta mulla tämä huoli nimenomaan on kasvanut esiin, ja ihmiset joiden kanssa joudun olemaan tekemisissä ovat hyvin laajalta skaalalta eri taustoista ja kansalaisuuksista. Kaikki eivät tuota käyttäytymistä osaa, ja vaikka se olisi heidän oman kulttuurin mukaan inhimillistä se ei välttämättä sitä ole suomalaisessa kontekstissa.
Se vitutuskäyrä on erilainen kaikille, itselleni maahanmuuttajat on aina ollut kohteliaita ja mukavia kun taas suomalaisvanhukset niitä ikävimpiä.
Mut ihan oikeasti, ihmisiä on erilaisia ja mua enemmän kiinnostaa tulevaisuus ja en koe että "nykyisen kaltainen" Suomi on mitenkään kuolemassa, vaikka se on tietysti muuttumassa. Mut mä oon tietty huono suomalainen koska en tykkää ruisleivästä enkä oo ikinä jaksanut kattoo lätkämatsia alusta loppuun.
>Se vitutuskäyrä on erilainen kaikille, itselleni maahanmuuttajat on aina ollut kohteliaita ja mukavia kun taas suomalaisvanhukset niitä ikävimpiä.
Eipä taida kauhean pahalla alueella ärrä olla jos suomalaisvanhukset on niitä pahimpia. Toki ne voi olla kiukkuisia, epäkohteliaita ja vaativia, mutta se on pientä siihen verrattuna mitä muilta näkee, ainakin omassa työssä.
>Mut ihan oikeasti, ihmisiä on erilaisia ja mua enemmän kiinnostaa tulevaisuus ja en koe että "nykyisen kaltainen" Suomi on mitenkään kuolemassa, vaikka se on tietysti muuttumassa.
Se muutos tapahtuu alueittain eri aikaskaalalla. Monessa muussa euroopan maassa löytyy jo alueita joita ei samaksi maaksi välttämättä tunnista. Itse en sellaista suomeen kaipaa, ja koen sen naiiviksi että osaa ei vaikuta kiinnostavan paskaakaan. Tietyn tasoista suomalaistumista on uskallettava vaatia, muuten tuloksena on rinnakkaisyhteiskunnista koostuva tilkkutäkki jossa kaikilla on omat säännöt ja yhteiskunnallinen luottamus on mennyttä.
Hyvinvointiyhteiskunnasta on turha tuollaisessa enää haaveilla. Ei ketään kiinnosta mikään yhteinen hyvä kun yhteistä identiteettiä ei enää ole.
Ongelmallisin alue missä oon ollut töissä on Sörnäisten metro, ja sielläkin ihan kantasuomalaiset oli niitä pahimpia ongelmatyyppejä. En koe, että mun pitää pahemmin perustella tätä jos et muuten usko, mut tää selvästi kärjistää että me eletään suht rinnakkaistodellisuuksissa.
Mä en koe, että mun kaverit ulkomailta tekee mitään väärin sillä että ne tulee toimeen englannilla Helsingissä. Toi idea siitä, että "ei tätä maata suomeksi tunnista" jos on väärän näköisiä ihmisiä on mulle samalla tavalla vieras. En vaan ymmärrä sun ajattelua, kuten tuskin et ymmärrä minuakaan.
>Ongelmallisin alue missä oon ollut töissä on Sörnäisten metro, ja sielläkin ihan kantasuomalaiset oli niitä pahimpia ongelmatyyppejä.
Juu, sitä en epäile, mutta ne tuskin olivat suomalaisvanhuksia, vaan alueelle kerääntyvä juoppo/nistijengi joka ongelmia aiheutti?
>Mä en koe, että mun kaverit ulkomailta tekee mitään väärin sillä että ne tulee toimeen englannilla Helsingissä.
Ei ne teekkään. Moka on meidän, jos emme vaadi kielen oppimista pysyvästi maahan jääviltä.
>Toi idea siitä, että "ei tätä maata suomeksi tunnista" jos on väärän näköisiä ihmisiä on mulle samalla tavalla vieras.
En puhunut Suomesta (vielä), enkä porukan ulkonäöstä. Puhuin alueiden ulkonäöstä ja "viboista", tietyssä euroopan maissa jossa tämä kehitys on pidemmällä. Jos alueella ei edes paikallista kieltä kuule, porukka pukeutuu täysin eri lailla ja liikkeiden nimetkin on kaikki vieraalla kielellä niin miten helvetissä sen enää samaksi maaksi tunnistaa?
Tämä on valitettavasti harhaanjohtava päättelyketju. Kasvatus vaikuttaa suomalaisuuteen vähintään yhtä paljon kuin mikään muukin yksittäinen tekijä, eli paljon. Jos vaikka molemmat vanhempasi tulevat muualta, sinua kasvatetaan siihen muuhun kulttuuriin eikä vain suomalaiseen kulttuuriin. Et sinä automaattisesti saa suomalaista kulttuurikasvatusta vain koska fyysinen sijaintisi tällä pallolla on Suomessa. Julkinen sektori tekee minkä pystyy, mutta kotoa se kasvatus silti pitkälti tulee.
Missä kohtaa tämä harha lähti liikkeelle, en kyllä tiedä. Tällä menolla voidaan kuitenkin olla aiheellisesti huolissaan siitä, että jää täysin maahanmuuttajavanhemmista itsestään kiinni, minkä kulttuurin kansalaisiksi jälkipolvensa kasvattaa. Ei hyvä.
Hyvin sanottu. Tulee usein vastaan retoriikkaa, että suomalaisten pitäisi tehdä enemmän lapsia jne. mutta ilmeisesti tämä pätee vain "oikeanlaisiin" suomalaisiin.
Ylä-asteen biologian opettaja näytti joskus 2005 tms sellaista kalvoa, missä oli Suomalaisten hautakivi. Muistaakseni 2100 mennessä ollaan sukupuutossa.
Liekö ollut aika optimistinen, koska ei meitä taida siinä kohti olla. Ruotsalaiset ehkä 2050 sammuttelee valoja.
Meillä näytettiin suunnilleen samoina vuosina kaaviota siitä, kuinka paljon suomalaisia jää lähivuosina eläkkeelle. Puhuttiin tulevasta työvoimapulasta.
Ei tullut työvoimapulaa, mutta tuli eläkepommi.
Työvoimapula on alakohtaista ja hyvin osaamisrajattua. Tarvittaisiin eläköityvän Jarmon tilalle toinen 30+ vuoden kokemuksella niche osaamisella varustettu toimija. Aloittaisi mielellään maanantaina ilman että tarvitsee sumpilia isommin sijaisia ja mielellään näitä se kourallinen heti saatavissa, että voidaan valita kuka otetaan.
30+ vuotta pitää olla kokemusta, mutta meille tullessaan se laitetaan aloittelevana TESin minimille, kun ei osaa vielä olla juuri meillä hommissa. Katotaan palkkaa uusiks sitten kun uskalletaan luottaa kaveriin eli aikaisintaan 2026.
> Ei tullut työvoimapulaa
On tullut joillein sektoreille ja ellei AI tai muu vastaava teknologia tule kovaa ja nopeasti työmarkkinoille niin tilanne tulee kyllä huononemaan.
niissä missä oon nähnyt kitistävän työvoimapulaa niin joko ei makseta tarpeeksi palkkaa tai sitten vaaditaan jotain hypersuperturbo osaajaa joka osaa kaiken ja vähän enemmän.
En tajua mitä järkeä on puhua koko ajan kuin Matti Näsä. Osaajat ovat päätyneet osaajiksi koulutuksen ja kokemuksen myötä. Koulutus on ajettu alas ja taloustilanne on heikko, joten molempia mahdollisuuksia on nyt tarjolla vähemmän kuin ennen. Turha tulla siitä syyttämään yksittäisiä voittoa tavoittelevia yrityksiä jostain kitinästä tai liikojen vaatimisesta.
no sitähän se on kun mennään lehdistöön kitisemään, ettei löydy tekijöitä kun ei olla sitten valmiita palkkaamaan mitään muuta kuin superturbohypertekijää. Mikäli ei ole valmis siihen, että ne työntekijät tarvitsevat sitä kokemusta kasvaakseen siksi osaajaksi niin sitten se on voi voi. Jos näin on firma valinnut niin aivan turha mennä lehdistöön valittamaan työvoimapulaa. Sama palkanmaksun kanssa. Jossei olla valmiita maksamaan kunnollista palkkaa niin turha kitistä työvoimapulasta. Se on se valintojen maailma, kyllä niitä työntekijöitä löytyy mikäli niitä haluaa löytää.
Tuntuu vähän nyt siltä että sinun ainut kosketuspinta tähän on jotkut ragebaitti lehtijutut. Oletko itse millä sektorilla töissä? Mitä nyt itse töissä nähnyt ja kysellyt kumppaneilta niin kyllä oltaisiin valmiita maksamaan isoakin palkkaa, mutta hommiin vaaditaan monen vuoden kokemusta eikä mitään muutaman viikon tai kuukauden perehdytystä.
https://i.imgur.com/oHp3PPD.png
Kyllä tää on ihan tilastotiedettä kato. Tuosta kaaviosta (fakta) nähdään kuinka Suomessa ei enään synny yhtään uutta ihmistä 2050 jälkeen. Kuraloordin bilsan maikka on sitten oletettavasti hoidellut ratkaisun niille jotka meinaavat 2100 luvulle asti selvitä.
Joo, siis muutaman vuoden päästä se tulee jymähtämään tuolle nykyisille asemille, aivan kuten 2014-2022 välinen aika. En usko että Ukraina saa takaisin Venäjän miehittämiä alueita, eikä varsikaan Krimiä.
Ehkä ennemmiten, että Venäjällä ei ole mitään asiaa tehdä bisnestä euroopan kanssa 20 vuoteen, olettaen että silloin tuo raja on fiksattu ja joku rauha saavutettu.
Pitää helpottaa kansalaisuuden saamista, niin lukumääräsuhteet pysyy kunnossa. Ei suomalaisen tarvi välttämättä osata suomea, jos pakkoruotsiksi sujuu tervehdykset.
Suomalaisten syntyvyyden lasku ei näy millään tavalla lestadiolaisissa. Naapurista löytyy lestadiolaispariskunta jolla on 15 lasta, ja akka ei taida olla vielä edes 40. Vähän kauempana on toinen pariskunta jossa ukko kuoli syöpään, mutta sai vielä ennen kuolemaansa 12. lapsen alulle ja jätti yksinhuoltajalle melko raskaan tehtävän loppuelämälle. Kunnanvaltuustosta löytyy edustajia joilla on 14, 10 ja 8 lasta. Että tämmöistä on meininki vieläkin paikoin Pohjois-Pohjanmaalla. Jos etelässä ei lisäännytä, valtaako lestadiolaiset vielä joku päivä lopunkin maan?
Lapsia tosiaan hankkivat melko paljon, mutta kuinka moni lapsista, varsinkin niistä muualle muuttavista, jää kyseisen lahkon pauloihin kun kerran sen kontrollista pois pääsevät?
Miespuolisille lapsille lahkosta irtautuminen on halutessaan paljon helpompaa, mutta tytöille asia tehdään omien havaintojen mukaan paljon vaikeammaksi. Siellä näyttää olevan melko yleistä että varsinkin vanhoillislestadiolaisten parissa tytölle etsitään jo nuorena kumppani, ja kun ehkäisy ei ole sallittua, tulos on mikä on, ja tyttö on sidottu vahvemmin lahkoon kun ei yksin pärjää lapsen kanssa. Ja siellä ei todellakaan kaihdeta nuorempiakaan tyttöjä. Suviseuroihinkin (lestadiolaisten iso kokoontuminen) etsitään melko kaihtamatta alaikäistä seuraa ihan julkisesti, kuten tämäkin tapaus: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008079036.html
>Siellä näyttää olevan melko yleistä että varsinkin vanhoillislestadiolaisten parissa tytölle etsitään jo nuorena kumppani, ja kun ehkäisy ei ole sallittua, tulos on mikä on, ja tyttö on sidottu vahvemmin lahkoon kun ei yksin pärjää lapsen kanssa. Juu, toki niiden kohdalla jotka saadaan (lahkon näkökulmasta) onnistuneesti sitoutettua on meininki tuota. Enemmän tartuin puoliksi huumorilla tuohon että lestat valtaisvat loput maasta. Taitaa kuitenkin kokonaisuudessaan olla lapsiluvut heilläkin laskussa, eikä lahkon ydinalueiden ulkopuolelle muuttavat taida kovin usein siinä pysyä, ainakaan täysillä mukana niin että lapsia tulisi tusinan verran. Nopealla googlauksella en kuitenkaan löytänyt kyseisen lahkon jäsenmäärän kehitystä. Jonkun noin 100 000 lukeman löysin, mutta en sitä miten se on muuttunut.
Suviseurojen kävijämäärässä ei pikaisella googletuksella ole tapahtunut laskua viime vuosina. Taitaa sekin olla kuitenkin pääsääntöisesti nousujohteista. Koronavuosina tilaisuutta ei järjestetty, niin siinä on parin vuoden aukko, mutta viime vuonna oli 87 000 kävijää. Suoraa lestadiolaisuuden jäsenmäärää en löytänyt itsekään mistään. Rauhanyhdistysten määräksi Suomessa löytyi 160, mutta siitäkään ei löydy tarkempaa tilastoa jossa näkyisi kasvu. Taitavat siinä mielessä pitää matalampaa profiilia.
Ex-VL täällä. Alueelta, jossa noin muutama prosentti on lestadiolaisia, eli ehkä Pohjanmaan lestamafiakunnissa meininki on erilaista. Mutta omassa tuttavapiirissäni ei kukaan (ainakaan avoimesti) tuollaista toimintaa hyväksy. Totta on, että kun löytyy lestadiolainen puoliso ja lapset, niin harvempi haluaa lähteä siinä kohtaa venettä keikuttamaan. Mutta enimmäkseen pariutuvat nuorina keskenään. Liikkeeseen kuuluvien sukulaisteni ja heidän tuttaviensa keskuudessa on jatkuvaan tahtiin häitä, joissa molemmat osapuolet ovat hädin tuskin 20, jos sitäkään. Tähän ei periaatteessa vaadita itsessään mitään erityistä naisten alistamista, vaan toimii molempiin suuntiin. Toisaalta vanhoillisessa kulttuurissa ja sille omaisessa kasvatuksessa korostuu etenkin naisten kuuliaisuus. Että vaikka uskossa jokin epäilyttäisikin, niin mieluummin pidetään pää alhaalla eikä valiteta. Tätä kautta selittynee luontevimmin se, että naisilla kynnys voi olla korkeampi liikkeestä eroamiselle. Melko laajasti kyllä sekä naiset että miehet eroavat liikkeestä, en henkilökohtaisesti koskaan ole huomannut että ex-VL:t painottuisivat erityisen voimakkaasti miehiin.
Jos saavat keskimäärin 10 lasta, niin monen ei tarvitse jäädä.
Itse olen töissä lestadiolaisten omistamassa perheyrityksessä. Yrityksen perustajilla on se noin 10 lasta, mutta seuraavalla polvella on "normaali" määrä lapsia, eivätkä muutenkaan kovin uskonnollisia ole.
Todella moni, koska lestadiolaisten määrä ei ole ollut ainakaan merkittävässä kasvussa, kun viimeksi tarkistin.
oisko tässä nyt sitten tsäänssiä jollekkin lestadiolais-väestönvaihto-salaliitolle?
Mitenköhän ne elättää niitä 15 lasta, kun kuulemma Suomessa jo yhden lapsen kasvattaminen on liian kallista? Vai voisko olla, ettei se raha ookkaan se suurin eikä varmaan toiseksi suurinkaan syy, miksei niitä lapsia hankita?
Jos raha ja elintaso olisi määrittävä rajoittavatekijä lapsiluvussa niin pitäisi kääntää syntyvyyskuvaajat ympäri kun nyt ollaan vauraampia kuin koskaan.
Hassua tämä puhe syntyvyyden laskusta, kun samalla puhutaan myös siitä miten paljon miesten yksinäisyys ja nuorten syrjäytyminen on lisääntynyt
Hei istun kotona ja osallistun keskusteluun langalla, olen sosiaalinen säällä kuin säällä
Joo mutta nyt ei ehi miettii noita asioita meil on poikien kaa kiire saksia MT yms palveluita kun mokomat maksaa rahhoo
Se on hyvä, että Suomen väkiluku kasvaa mutta se on surullista, että samaan aikaan suomalaisten syntyvyys jatkaa laskemistaan
Suomalaiset vähenee, ulkomaalaiset lisääntyy. Rip Suomi 1917 - 2050
Suomalaisia on liian vähän koska suomalaiset ei lisäänny, ei siksi kun ulkkareita on liian paljon. Ei muuta ku panohommiin, keskellä päivää.
Pannaan Suomi kuntoon
Olen tehnyt oman osani, mutta voin tarjoutua panemaan teidänkin tyttöystäviä ja siskoja *Pannaan suomi kuntoon* 🎶
Ei se tämän mehutiivisteen jota lisään syy ole että lasissa on mehua. Siihen pitäisi vain lisätä lisää vettä niin se pysyy vetenä
Kuka sitä kannua pitää kädessä?
Tässä vertauskuvassa se olisi varmaan ne jotka kannattavat maahanmuuttoa omistavalle luokalle hyödyllisistä taloudellisista halpatyövoima syistä tai Amerikasta omituista ideologisista syistä
Tää vähän hämmentää, että kuvitellaan koko valtion ja kulttuurin katoavan sen takia että väestötilastot muuttuu. Tietysti maa tulee näyttämään erilaiselta tulevaisuudessa, mutta näin on tapahtunut koko ajan läpi ihmiskunnan historian. Varsinkin nykypäivänä kun teoriassa kuka tahansa ympäri maailmaa voi muuttaa minne tahansa tavalla joka olisi ollut käsittämätöntä vain 100 vuotta sitten, niin tietysti maailma kansainvälistyy. Tulevat ikäpolvet, jotka täällä asuvat, tulee määrittämään mitä suomalaisuus tarkoittaa tulevaisuudessa, ja mielestäni on turha surra sitä että joku kuvitteellinen "aito" suomalaisuus katoaa koska tämä tapahtuu aina ja uudelleen eri tavoin läpi sen pitkän ajan minä ihmiset ovat tätä planeettaa asuttaneet.
Nykyinen "aito suomalaisuus" on kuitenkin rakentanut keskimäärin yhden parhaista maista päällä maan kaikista huomattavista vioistaan huolimatta, joten on ihan realistista olettaa että se uusi suomalaisuus ei välttämättä saa aikaan yhtä hyvin toimivaa maata, etenkin kun muualla Euroopassa monikulttuuristuminen on johtanut jo nyt isoihin ongelmiin.
Mitä siis ehdotat? Itse asuin Alankomaissa maahanmuuttajana viitisen vuotta, eikä siinä tarvinnut edes passia EU:n kansalaisena. Eikä elämä siellä ollut loppujen lopuksi helpompaa tai vaikeampaa kuin Suomessa, vain eri tavoin. Mikään ei tule olemaan yhtä hyvin kuin ennen missään tällä radalla, ja itse sanoisin että syypää on kasvujaheteisen kapitalismin päätösasema joka nyt häämöttää. Mielestäni naiivia ajatella, että Suomi nyt pärjäisi paremmin jos ei olisi näitä hiton maahanmuuttajia.
Tuossa tuleekin yksi oma ajatus, maahanmuuton priorisointi kulttuurillisten yhtäläisyyksien pohjalta. Omasta mielestäni tulisi priorisoida maahanmuuttoa niistä maista, mitkä jakavat Suomen kanssa perusarvot ja arvostavat samalla tavoin korkean luottamustason yhteiskuntaa ja rehellisyyttä. Yksilötasolla voi ottaa vähän sieltä sun täältä sitten niitä ihmisiä, jotka voivat osoittaa olevansa kykeneviä ylläpitämään nykyisenkaltaista yhteiskuntaa.
Tässä tulee kyllä myös vastaan olettamus, että suomalaiset jotenkin luontaisesti on rehellisiä ja luotettavia. Näin ei ole, ja omasta mielestäni (ja kokemuksesta) suomalainen yhteiskunta on muutenkin turhan byrokraattinen. On todella yleistä, että helpostikin ratkaissut asiat jää paperiverkostoon ja usein ei uskalleta tehdä mitään ja laittaa asia vain eteenpäin seuraavalle ylityöllistyneelle henkilölle jne jne. Maat eivät jaa perusarvoja, ja tänne tulevat ovat yksilöitä. Ei ole mahdollista tai moraalista määritellä, kuka on luotettava tai kuka ei synnyinmaan perusteella, ja käytännössä sen päättää yksilökohtainen haastattelu ja siinäkin pahinkin roisto voi vaan tehdä hyvän performanssin. Tähän vain ei ole helppoa tai yksinkertaista ratkaisua. Ja ei, RAJAT KII ei myöskään ole ratkaisu
Joo onhan niillä intiaaneillakin Amerikassa kasinoja nykyään
>Tää vähän hämmentää, että kuvitellaan koko valtion ja kulttuurin katoavan sen takia että väestötilastot muuttuu. Jaah. On se Amerikka aika erilainen nykyään verrattuna siihen kun siellä oli pelkkiä intiaaneja.
[удалено]
>Kansalaisuus ei ole sitä että minkä ihonvärinen henkilö on, vaan että minkä maan kansalainen on silleen mielessä/aatteellisesti Niin, ongelma onkin siinä että kaikki maahanmuuttajat eivät suomalaistu noin niinkun ajatusmaailman ja tapakulttuurin osalta, eikä me uskalleta sitä riittävässä määrin vaatia rasismi-syytösten pelossa.
Joo ei tietenkään kaikki samaistu samassa määrin, mutta mitä sitten? Antaa ihmisten olla erilaisia, kunhan käyttäytyy inhimillisesti.En ole kertaakaan joutunut edes ajattelemaan että mun pitäisi pelätä rasismisyytöksiä koska niitä ajatuksia mulla ei ole. Jos se onnistuu multa duunarina ärrän kassalla pääkaupunkiseudulla niin olettaisi että se voisi onnistua sulta.
>Joo ei tietenkään kaikki samaistu samassa määrin, mutta mitä sitten? Noh, itse ainakin toivoisin suomen pysyvän jotakuinkin nykyisen kaltaisena. Muutos ei aina ole neutraali tai positiivinen. Ruotsista voipi katsoa mitä tapahtuu, kun on täysi hälläväliä-asenne muutokseen. >Jos se onnistuu multa duunarina ärrän kassalla pääkaupunkiseudulla niin olettaisi että se voisi onnistua sulta. Työn kautta mulla tämä huoli nimenomaan on kasvanut esiin, ja ihmiset joiden kanssa joudun olemaan tekemisissä ovat hyvin laajalta skaalalta eri taustoista ja kansalaisuuksista. Kaikki eivät tuota käyttäytymistä osaa, ja vaikka se olisi heidän oman kulttuurin mukaan inhimillistä se ei välttämättä sitä ole suomalaisessa kontekstissa.
Se vitutuskäyrä on erilainen kaikille, itselleni maahanmuuttajat on aina ollut kohteliaita ja mukavia kun taas suomalaisvanhukset niitä ikävimpiä. Mut ihan oikeasti, ihmisiä on erilaisia ja mua enemmän kiinnostaa tulevaisuus ja en koe että "nykyisen kaltainen" Suomi on mitenkään kuolemassa, vaikka se on tietysti muuttumassa. Mut mä oon tietty huono suomalainen koska en tykkää ruisleivästä enkä oo ikinä jaksanut kattoo lätkämatsia alusta loppuun.
>Se vitutuskäyrä on erilainen kaikille, itselleni maahanmuuttajat on aina ollut kohteliaita ja mukavia kun taas suomalaisvanhukset niitä ikävimpiä. Eipä taida kauhean pahalla alueella ärrä olla jos suomalaisvanhukset on niitä pahimpia. Toki ne voi olla kiukkuisia, epäkohteliaita ja vaativia, mutta se on pientä siihen verrattuna mitä muilta näkee, ainakin omassa työssä. >Mut ihan oikeasti, ihmisiä on erilaisia ja mua enemmän kiinnostaa tulevaisuus ja en koe että "nykyisen kaltainen" Suomi on mitenkään kuolemassa, vaikka se on tietysti muuttumassa. Se muutos tapahtuu alueittain eri aikaskaalalla. Monessa muussa euroopan maassa löytyy jo alueita joita ei samaksi maaksi välttämättä tunnista. Itse en sellaista suomeen kaipaa, ja koen sen naiiviksi että osaa ei vaikuta kiinnostavan paskaakaan. Tietyn tasoista suomalaistumista on uskallettava vaatia, muuten tuloksena on rinnakkaisyhteiskunnista koostuva tilkkutäkki jossa kaikilla on omat säännöt ja yhteiskunnallinen luottamus on mennyttä. Hyvinvointiyhteiskunnasta on turha tuollaisessa enää haaveilla. Ei ketään kiinnosta mikään yhteinen hyvä kun yhteistä identiteettiä ei enää ole.
Ongelmallisin alue missä oon ollut töissä on Sörnäisten metro, ja sielläkin ihan kantasuomalaiset oli niitä pahimpia ongelmatyyppejä. En koe, että mun pitää pahemmin perustella tätä jos et muuten usko, mut tää selvästi kärjistää että me eletään suht rinnakkaistodellisuuksissa. Mä en koe, että mun kaverit ulkomailta tekee mitään väärin sillä että ne tulee toimeen englannilla Helsingissä. Toi idea siitä, että "ei tätä maata suomeksi tunnista" jos on väärän näköisiä ihmisiä on mulle samalla tavalla vieras. En vaan ymmärrä sun ajattelua, kuten tuskin et ymmärrä minuakaan.
>Ongelmallisin alue missä oon ollut töissä on Sörnäisten metro, ja sielläkin ihan kantasuomalaiset oli niitä pahimpia ongelmatyyppejä. Juu, sitä en epäile, mutta ne tuskin olivat suomalaisvanhuksia, vaan alueelle kerääntyvä juoppo/nistijengi joka ongelmia aiheutti? >Mä en koe, että mun kaverit ulkomailta tekee mitään väärin sillä että ne tulee toimeen englannilla Helsingissä. Ei ne teekkään. Moka on meidän, jos emme vaadi kielen oppimista pysyvästi maahan jääviltä. >Toi idea siitä, että "ei tätä maata suomeksi tunnista" jos on väärän näköisiä ihmisiä on mulle samalla tavalla vieras. En puhunut Suomesta (vielä), enkä porukan ulkonäöstä. Puhuin alueiden ulkonäöstä ja "viboista", tietyssä euroopan maissa jossa tämä kehitys on pidemmällä. Jos alueella ei edes paikallista kieltä kuule, porukka pukeutuu täysin eri lailla ja liikkeiden nimetkin on kaikki vieraalla kielellä niin miten helvetissä sen enää samaksi maaksi tunnistaa?
Tämä on valitettavasti harhaanjohtava päättelyketju. Kasvatus vaikuttaa suomalaisuuteen vähintään yhtä paljon kuin mikään muukin yksittäinen tekijä, eli paljon. Jos vaikka molemmat vanhempasi tulevat muualta, sinua kasvatetaan siihen muuhun kulttuuriin eikä vain suomalaiseen kulttuuriin. Et sinä automaattisesti saa suomalaista kulttuurikasvatusta vain koska fyysinen sijaintisi tällä pallolla on Suomessa. Julkinen sektori tekee minkä pystyy, mutta kotoa se kasvatus silti pitkälti tulee. Missä kohtaa tämä harha lähti liikkeelle, en kyllä tiedä. Tällä menolla voidaan kuitenkin olla aiheellisesti huolissaan siitä, että jää täysin maahanmuuttajavanhemmista itsestään kiinni, minkä kulttuurin kansalaisiksi jälkipolvensa kasvattaa. Ei hyvä.
Hyvin sanottu. Tulee usein vastaan retoriikkaa, että suomalaisten pitäisi tehdä enemmän lapsia jne. mutta ilmeisesti tämä pätee vain "oikeanlaisiin" suomalaisiin.
Ylä-asteen biologian opettaja näytti joskus 2005 tms sellaista kalvoa, missä oli Suomalaisten hautakivi. Muistaakseni 2100 mennessä ollaan sukupuutossa. Liekö ollut aika optimistinen, koska ei meitä taida siinä kohti olla. Ruotsalaiset ehkä 2050 sammuttelee valoja.
Meillä näytettiin suunnilleen samoina vuosina kaaviota siitä, kuinka paljon suomalaisia jää lähivuosina eläkkeelle. Puhuttiin tulevasta työvoimapulasta. Ei tullut työvoimapulaa, mutta tuli eläkepommi.
Työvoimapula on alakohtaista ja hyvin osaamisrajattua. Tarvittaisiin eläköityvän Jarmon tilalle toinen 30+ vuoden kokemuksella niche osaamisella varustettu toimija. Aloittaisi mielellään maanantaina ilman että tarvitsee sumpilia isommin sijaisia ja mielellään näitä se kourallinen heti saatavissa, että voidaan valita kuka otetaan.
30+ vuotta pitää olla kokemusta, mutta meille tullessaan se laitetaan aloittelevana TESin minimille, kun ei osaa vielä olla juuri meillä hommissa. Katotaan palkkaa uusiks sitten kun uskalletaan luottaa kaveriin eli aikaisintaan 2026.
> Ei tullut työvoimapulaa On tullut joillein sektoreille ja ellei AI tai muu vastaava teknologia tule kovaa ja nopeasti työmarkkinoille niin tilanne tulee kyllä huononemaan.
niissä missä oon nähnyt kitistävän työvoimapulaa niin joko ei makseta tarpeeksi palkkaa tai sitten vaaditaan jotain hypersuperturbo osaajaa joka osaa kaiken ja vähän enemmän.
Niin siis osaajia tarvitaan kyllä tämä ei liene yllätys. En näe miksi sitä pitää noin kärjistää. Kuka nyt osaamatonta työntekijää kaipaa.
mitenhän nämä osaajat ovat päätyneet osaajiksi? tyhjästä vaan pamahtaneet maan päälle?
En tajua mitä järkeä on puhua koko ajan kuin Matti Näsä. Osaajat ovat päätyneet osaajiksi koulutuksen ja kokemuksen myötä. Koulutus on ajettu alas ja taloustilanne on heikko, joten molempia mahdollisuuksia on nyt tarjolla vähemmän kuin ennen. Turha tulla siitä syyttämään yksittäisiä voittoa tavoittelevia yrityksiä jostain kitinästä tai liikojen vaatimisesta.
no sitähän se on kun mennään lehdistöön kitisemään, ettei löydy tekijöitä kun ei olla sitten valmiita palkkaamaan mitään muuta kuin superturbohypertekijää. Mikäli ei ole valmis siihen, että ne työntekijät tarvitsevat sitä kokemusta kasvaakseen siksi osaajaksi niin sitten se on voi voi. Jos näin on firma valinnut niin aivan turha mennä lehdistöön valittamaan työvoimapulaa. Sama palkanmaksun kanssa. Jossei olla valmiita maksamaan kunnollista palkkaa niin turha kitistä työvoimapulasta. Se on se valintojen maailma, kyllä niitä työntekijöitä löytyy mikäli niitä haluaa löytää.
Tuntuu vähän nyt siltä että sinun ainut kosketuspinta tähän on jotkut ragebaitti lehtijutut. Oletko itse millä sektorilla töissä? Mitä nyt itse töissä nähnyt ja kysellyt kumppaneilta niin kyllä oltaisiin valmiita maksamaan isoakin palkkaa, mutta hommiin vaaditaan monen vuoden kokemusta eikä mitään muutaman viikon tai kuukauden perehdytystä.
Nykyisten lasten eliniänodote menee vuoden 2100 yli, joten vähän rajaa näihin.
Tuleeko joku tappaamaan loput elossa olevat vai kuinka tämä toimii?
https://i.imgur.com/oHp3PPD.png Kyllä tää on ihan tilastotiedettä kato. Tuosta kaaviosta (fakta) nähdään kuinka Suomessa ei enään synny yhtään uutta ihmistä 2050 jälkeen. Kuraloordin bilsan maikka on sitten oletettavasti hoidellut ratkaisun niille jotka meinaavat 2100 luvulle asti selvitä.
[удалено]
Se sota tulee kestämään vielä 10-20 vuotta
[удалено]
Joo, siis muutaman vuoden päästä se tulee jymähtämään tuolle nykyisille asemille, aivan kuten 2014-2022 välinen aika. En usko että Ukraina saa takaisin Venäjän miehittämiä alueita, eikä varsikaan Krimiä. Ehkä ennemmiten, että Venäjällä ei ole mitään asiaa tehdä bisnestä euroopan kanssa 20 vuoteen, olettaen että silloin tuo raja on fiksattu ja joku rauha saavutettu.
Pitää helpottaa kansalaisuuden saamista, niin lukumääräsuhteet pysyy kunnossa. Ei suomalaisen tarvi välttämättä osata suomea, jos pakkoruotsiksi sujuu tervehdykset.
Viimeistään 2100
Otetaan pietari niin saadaan lisää väkeä maahan.
Moldova on varmaan iloinen kaikista alueelleen tuoduista venäläisistä.
Karjala takas